Peruskorjauksen suurimmat työvaiheet ajoitetaan heinä-elokuulle, jolloin lentoasemalla on vähän liikennettä. Hiljaisena ajankohtana korjaustöistä toivotaan aiheutuvan mahdollisimman vähän haittaa matkustajille ja operaattoreille. Lentoliikenteeseen työt vaikuttavat alustavan suunnitelman mukaan välillä 3.7.–16.8.2020, jolloin kiitotie on suljettuna noin kuuden viikon ajan. Lyhennetty kiitotie on käytössä jälleen töiden viimeistelyvaiheessa. Jyväskylän lentoasemalla on vuosittain yli 70 000 matkustajaa. Matkustajalentoliikenne Jyväskylästä suuntautuu Helsinki-Vantaan lisäksi etelän lomakohteisiin. Jyväskylän lentokentällä sijaitsee Puolustusvoimien Ilmasotakoulu.
Peruskorjaukseen kuuluu muun muassa kiitotien ja asematason päällystäminen uudelleen sekä sähköverkon uudistaminen. Hankkeen yhteydessä uusitaan ILS-tarkkuusmittarilähestymisjärjestelmä, jonka lisäksi kenttävalojärjestelmään tuodaan led-teknologiaa. "Kiitotien peruskorjauksella voidaan varmistaa lentoaseman sujuva operointi myös jatkossa. Kaupallisen lentoliikenteen ohella erityisesti sotilasilmailu tuo Jyväskylän lentoasemalle merkittävää liikennettä", kertoo Keski- ja Itä-Suomen aluejohtaja Mari Nurminen Finaviasta. Viimeisen viiden vuoden aikana Finavia on investoinut useita miljoonia euroja Jyväskylän lentoaseman rakennuksiin sekä kunnossapito- ja pelastuskalustoon. Ensi vuoden peruskorjaukseen osoitettu investointi on yhteensä noin 11 miljoonaa euroa.
|
|||