Lemminkäinen levittää kolmen vuoden aikana Helsinki-Vantaalle 300 000 tonnia päällystystä

stabilointi_lemminkainenLemminkäinen on voittanut päällystysurakan Suomen lentoasemia ylläpitävältä Finavialta. Sopimukseen sisältyy päällysteiden jyrsintää sekä kiitotie 3:n ja rullausteiden päällystystöitä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Urakka alkaa huhtikuussa 2012 ja päättyy syksyllä 2014.

Sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Alustavien laskelmien mukaan työhön kuluu noin 300 000 tonnia päällystystä.

"Kohde on hyvin merkittävä sekä Finavialle että Lemminkäiselle, sillä kyseessä on kumppanuusmallillla toteuttava urakka. Tällaista tilaajan ja urakoitsijan kumppanuuteen perustuvaa mallia ei ole aikaisemmin toteutettu Suomessa päällysteurakoissa", toteaa Lemminkäisen Jussi Rantanen.

Lentoasema on työympäristönä erittäin vaativa. Laatuvaatimukset ovat korkeat sekä materiaaleilla että valmiilla päällysteillä, lisäksi turvallisuutta koskevat lukuisat kansainväliset määräykset. Lemminkäisellä on vankka kokemus lentokenttien päällystämisestä sekä Suomessa että ulkomailla.

"Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomelle tärkeä liikenteellinen solmukohta, jonka kautta kulki viime vuonna noin 15 miljoonaa matkustajaa. On tärkeää, että muutostyöt viedään läpi mahdollisimman nopeasti, kustannustehokkaasti ja turvallisesti", liiketoimintajohtaja Henri Hansson Finavialta sanoo.

"Urakan aikana kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että töillä olisi mahdollisimman vähän vaikutusta lentoliikenteen sujuvuuteen Suomessa."