Lennonjohtajaksi - Finavia hakee oppilaita lennonjohtajakurssille

ATC_at_workSuomen alueen lennonvarmistuksesta vastaava Finavia on käynnistänyt joulukuussa haun seuraavalle lennonjohtajakurssille. Hakuaika päättyy 4. tammikuuta. Lennonjohtajan työ vaatii tekijältään tarkkuutta ja hyvää keskittymiskykyä. Koulutukseen valittavat opiskelijat aloittavat opintonsa elokuussa 2015.

"Finavia on ainoa lennonjohtokoulutusta tarjoava taho Suomessa. Meillä lennonvarmistuksen osaaminen on huippuluokkaa, ja ammattilaisemme pitävät lentoliikenteemme häiriöttömänä ja viiveettömänä. Tällä hetkellä meillä työskentelee noin 300 lennonjohtajaa. Varmistaaksemme, että ammattilaisia riittää jatkossakin järjestämme lennonjohtajakurssin yleensä vuosittain", kertoo lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus.

Lennonjohtajan työ vaatii tarkkuutta ja keskittymistä

Lennonjohdon perustutkinto on 120 opintoviikon laajuinen toisen asteen ammatillinen perustutkinto, ja se antaa valmiudet toimia lähi- ja lähestymislennonjohtajana siviili- ja sotilaspuolella. Lisäksi valmistuneilla on jatkokoulutusvalmiudet alan muihin tehtäviin.

Kurssin pääsyvaatimuksena on joko ylioppilastutkinto, lukion oppimäärä tai ammatillinen toisen asteen tutkinto. Lisäksi hakijalla on oltava suomen ja englannin kielen hyvä taito sekä lennonjohtajan lupakirjan vaatimustason mukainen hyvä terveydentila.

Osa hakijoista kutsutaan hakemusten perusteella monivaiheisiin valintakokeisiin, joiden ensimmäinen vaihe pidetään keväällä 2015. Lopullisista valinnoista ilmoitetaan hakijoille kesäkuussa ja kurssin on määrä alkaa elokuussa 2015. Lennonjohtajakurssilta valmistuneet saavat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta lennonjohtajan lupakirjan, jolla voivat hakea lennonjohtajan töitä.

Koulutus järjestetään Finavia Oyj:n oppilaitoksessa Avia Collegessa Vantaalla. Vantaalla opiskellaan kaikkiaan 90 opintoviikkoa. Koulutukseen sisältyy muun muassa työssäoppimista lentoasemilla. Koulutusohjelman opetuskielenä on suomi.

Lennonvarmistuksessa vastataan Suomen ilmatilan käytön hallinnasta sekä lentoreitti- ja lennonvarmistuspalveluista Finavian lentoasemilla. Suomessa työskentelee noin 300 lennonjohtajaa.

Finavia: Lennonjohtajaksi.fi