Lentäjäliitto pyytää ääniä lentoturvallisuudelle - vaalifoorumi kertoo ehdokkaiden ajatuksia ilmailusta

vaalit15_1Suomen Lentäjäliitto FPA haluaa omalla panoksellaan osallistua eduskuntavaalitalkoisiin ilmailuteollisuuden muutosten murrosvaiheessa. Kyseessä on kansainvälinen toimiala, jossa turvallisuus ja tehokkuus tasapainottelevat jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Liiton tarjoamassa vaalifoorumissa ehdokkaat kertovat näkemyksistään ilmailuasioissa.

Lentäjäliiton vaalifoorumissa voi tutustua ehdokkaiden vastauksiin heille ennalta lähetettyihin kysymyksiin. Kolme huolellisesti alustettua kysymystä koskevat lentoturvallisuutta, Suomen lentokenttäverkostoa ja lentäjien koulutuksen tulevaisuutta Suomessa.

FPA_logo_1Kysymysten lisäksi kansanedustajaehdokkaille on tarjotuttu mahdollisuus myös vapaaseen sanaan aiheena  ilmailu. Toistaiseksi vain muutama ehdokas on hyödyntänyt tätä mahdollisuutta.

Ehdokkaiden ajatuksia voi silmäillä vaalipiireittäin, puolueittain ja nimi- tai vaalinumerohaun avulla.

Vaalisivusto on auki eduskuntavaalien äänestyspäivään 19. huhtikuuta saakka ja uusien ehdokkaiden vastauksia päivitetään päivittäin. Lentäjäliitto pyrkii tavoittamaan vaalifoorumillaan yli 100 000 äänestäjää, erityisesti nuoria äänestäjiä, erilaisten sähköisten viestimien avulla.

FPA:n puheenjohtajan Sami Simosen videotervehdys

 


Suomen Lentäjäliitto FPA:n vaalifoorumi ja liiton puheenjohtajan videotervehdys

FPA:n vaalifoorumin ehdokashaku

Lue myös: