Lentoliikenteen päästökauppalaki yhdenmukaiseksi EU-säännösten kanssa

LeijonavaakunaHallitus esittää lentoliikenteen päästökauppalain yhdenmukaistamista EU:n lainsäädännön kanssa. Merkittävin muutos nykylakiin on se, että päästökauppa rajattaisiin väliaikaisesti vuoden 2016 loppuun saakka Euroopan talousalueen ETA:n sisäiseen liikenteeseen. Euroopan talousalueeseen kuuluvat EU:n jäsenmaat sekä Islanti, Liechtenstein ja Norja.

Väliaikaisella soveltamisalan muutoksella pyritään tukemaan kansainvälisessä siviili-ilmailujärjestö ICAO:ssa käytäviä neuvotteluja kansainvälisestä päästövähennysmekanismista, joka on tarkoitus hyväksyä ICAO:n seuraavassa yleiskokouksessa syksyllä 2016.

Hallitus antoi esityksen lain muuttamisesta 13. marraskuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan viimeistään maaliskuussa 2015.

Suomessa tällä hetkellä voimassa oleva laki koskee EU:n jäsenvaltioista lähteviä tai sinne toisesta EU-jäsenvaltiosta tai kolmannesta maasta saapuvia lentoja.