Linjanraivausta tehnyt helikopteri onnettomuudessa Tampereella

(päivittynyt) MD 500 -helikopteri (OH-HNP) joutui torstaina 10. tammikuuta onnettomuuteen ilmeisesti moottorihäiriön takia. Pirkanmaan hätäkeskus sai klo 10.46 aikaan ilmoituksen, että sähkölinjojen raivaustehtävissä ollut helikopteri oli pudonnut  maahan. Onnettomuuspaikka on Tampereen Kämmenniemessä Paavolantien varrella oleva peltoaukea. Ilmoituksen teki helikopterin lentäjä, joka sai alustavan tiedon mukaan onnettomuudessa vain lieviä vammoja.

Ohjaaja on toimitettu varmuuden vuoksi tarkistettavaksi sairaalaan. Helikopterissa ei ollut muita hänen lisäkseen. Kopteri vaurioitui pahoin hätälaskussa.

Poliisi on eristänyt onnettomuusalueen ja käynnistänyt lento-onnettomuuden tutkinnan, mikä tehdään yhdessä Onnettomuustutkintakeskuksen kanssa.

Linjanraivauksessa kopteri on leijunnassa johtokadun yllä ja sen alla roikkuu useita sirkkeliteriä käsittävä sahayksikkö. Sitä liikutellaan metsän reunassa ja näin levennetään johtokatua oksia katkomalla.

Onnettomuuskopterin omistaa espoolainen Heliwest Oy. Onnettomuuskopteri OH-HNP oli valmistettu vuonna 1976 ja se oli malliltaan Hughes 500 Model HS369D (Myöhemmin McDonnell Douglas MD 500 ja 1999 alkaen MD Helicopters MD 500).

 

Video onnettomuuspaikalta:  Aamulehti

Lue myös aiemmasta onnettomuudesta: