LK: Lapista löytyi USAFE:n Boeing KC-135 -koneen vuosi sitten pudottama tankkauskori

KC135_pirkkala_0509Posion Anetjärveltä löydettiin viime kesänä outo esine, kertoo Lapin Kansa. Se paljastui USAF:n KC-135 -ilmatankkauskoneen letkun päähän kiinnityväksi tankkauskoriksi. Järjestelmä vaurioitui Ilmavoimien harjoituksessa syyskuussa 2015 ja kori pudotettiin asumattomaan maastoon. Aiemmin maaliskuussakin oli kadonnut vastaava kori.

Ilmavoimat järjesti vuoden 2015 toisen ilmatankkausharjoituksensa 14.-18. syyskuuta Rovaniemen, Kuusamon ja Kajaanin välisellä alueella. Siihen osallistui enimmillään 20 McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää. Tankkauskoneena toimi Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimilta (USAFE) vuokrattu Boeing KC-135 Stratotanker.

HN_ilmatankkaus_1Kesällä maastosta löytynyt kori oli vaurioitunut Hornetia tankattaessa. Lapin Kansan mukaan se tarkoituksellisesti pudotettiin asumattomalle alueelle. Laskeutuminen Rovaniemelle parikymmentä kiloa painavaa koria hinaten olisi voinut olla vaarallista.

Lehden mukaan korin löysi maastosta paikallinen asukas. Jängälle pudonnut laite näyttää lehden julkaisemassa kuvassa kolhiintuneelta mutta vaikuttaa muuten olevan kunnossa katkennutta letkua lukuunottamatta.

Kyseessä on toinen kerta viime vuonna, kun KC-135:n tankkauskori irtosi Suomessa. Ilmavoimat järjesti 9.-13. maaliskuuta 2015 Oulun ja Kuopion välisellä alueella ilmatankkausharjoituksen. Silloinkin tankkerina toimi KC-135 Stratotanker, mutta tuolloin Rissalaan tukeutuen.

Tankkausletku katkesi harjoituksen aikana ja letku jäi ulos hinaukseen. Koneesta laskuun tulossa on julkaistu kuva FlightForum-keskustelupalstalla.

KC-135-koneet saapuvat Englannista 100th ARW Wingin tukikohdasta RAF Mildenhallista. ARW:n tankkereita operoivalla 351st Air Refueling Squadronilla on ollut käytössään noin 15 KC-135R-konetta. Yksikön toiminta-alueena on Eurooppa ja Afrikka sekä lentokoneiden Atlantin ylitysten tukeminen.

KC-135 on varustettu kahdella letku/kori -menetelmän (Probe and Drogue) Flight Refueling Limited Mk.32B -siipitankkaussäiliöllä. Hornetin eturungosta esiin nouseva puomi (Probe) lennetään kiinni tankkerin hinaamaan sulkapallomaiseen koriin (Drogue). Juuri tämä jälkimmäinen osa on irronnut yllämainituissa tapauksissa.

 Stratotankerin alatakarungossa on myös Boeingin kehittämä, ohjattavissa oleva Flying Boom -tankkauspuomi. Sitä käytetään siirrettäessä polttoainetta mm. USAF:n koneille, joissa on rungossa vastaanottoaukko puomin liittimelle. Probe and Drogue on Yhdysvaltain merivoimien järjestelmä ja tukialuskoneena Hornet käyttää sitä.

HN_tankkaa_ilmavoimatPuomia käytettäessä polttoaineen siirtonopeus on suurempi kuin letkun kautta. Puomiin voidaan myös kiinnittää letku/kori -menetelmän käytön mahdollistava lisäosa (otsikkokuvassa Pirkkalassa 2009), jolloin voidaan tankata yhtä aikaa jopa kolmea konetta.

KC-135 Stratotanker perustuu osin Boeing 707 -matkustajakoneeseen, joiden tuotanto on aloitettu 1950-luvulla. Konetyypin maksimilentoonlähtöpaino on noin 322 tonnia ja polttoainekuorman maksimi on noin 90 tonnia. T.T.

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: