Malev rahoitusvaikeuksissa -lennot jatkuvat toistaiseksi

Malev_tailMalevin toimitusjohtaja Lóránt Limburger on informoinut yhtiön hallitusta vallitsevasta huonosta taloustilanteesta. Parantuvasta kaupallisesta tuloksesta huolimatta rahoitusvaikeudet jatkuvat parantumatta. Keskustelut lentokoneiden leasingyhtiö ILFC:n kanssa ovat kääntyneet myöteisiksi ja operaatioita voidaan jatkaa.

Varmistaakseen jatkuvat operaatiot hallituksen puheenjohtaja János Berényi vaatii yhtiön toimivaa johtoa laatimaan välittömän maksuvalmiussuunnitelman viikonloppuun mennessä.

Malevin hallitus on lähestynyt myös omistajia jotta nämä tekisivät kaiken mahdollisen tilanteen ratkaisemiseksi. Omistajan eli maan hallituksen toimet yhtiön auttamiseksi ovat kuitenkin rajalliset, sillä EU on todennut Maleville vuosina 2007-2010 annettujen rahojen olevan laitonta valtion tukea.

Yli 65 vuotisen historian omaava yhtiö operoi 22 lentokoneen laivastolla 52 eri kohteeseen 32 eri maassa. Vuonna 2010 yhtiö kuljetti yli 3 miljoonaa matkustajaa.