Malmin ilmailukäyttöä puoltavan kuntalaisaloitteen mukana massiivinen lisämateriaali

Malmi_77v_HelsinkiTXT Malmin lentoaseman säilyttämistä ilmailukäytössä vaativa noin 13 200 helsinkiläisen allekirjoittama kuntalaisaloite on jätetty tiistaina Helsingin kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Sen mukana kaupunginvaltuutetuille toimitettiin suuri määrä faktatietoa. Valtuustokeskusteluista ja aiemmista päätöksistä on ilmennyt, että valtuutetuilla on ollut käytössään vajavaista ja väärää tietoa. Siksi aloitteessa olikin 17 liitettä.

Aloitteen allekirjoittajien määrä on kuntalaisaloitteiden Suomen ennätys. Lukumäärä ylittää selvästi kuntalaisaloitteen tekemiseen vaadittavan vähimmäismäärän 2,5 prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista.

”Helsinkiläiset haluavat säilyttää arvokkaan lentoasemansa ja kehittää sitä ilmailukäytössä”, toteaa kuntalaisaloitteen keränneen Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

Malmi_opaste_1”On suurta arroganssia vedota siihen, että yli puolet valtuutetuista äänestää asuntorakentamisen puolesta, kun 67 prosenttia äänestäjistä haluaa säilyttää lentoaseman”, jatkaa Hyvönen viitaten TNS Gallupin tekemään mielipidetutkimukseen (8/2014).

"Toivommekin valtuutetuilta nyt harkintaa, asiallista asiaan tutustumista ja oikeita päätöksiä äänestäjien tahdon mukaan."

Lentokenttäalue on osoittautunut arvokkaaksi luontoympäristöksi. Kenttä on mm. äärimmäisen uhanalaisen, erityistä suojelua vaativan heinäkurpan esiintymisalue. Lisäksi valtuutetuille on toimitettu tänään tiedot mm. alueen alustavista hyönteis- ja lepakkokartoituksista.

Valtuutetuilla on nyt käytössään todelliset lentoliikenne-, harraste-, liiketoiminta- ja taloustiedot sekä alustava liiketoimintasuunnitelma, jonka pohjalta kentän uutta operointimallia voidaan lähteä kehittämään ja keskustelemaan.

Mukaan on liitetty myös alueen Museoviraston antamaan rakennetun kulttuuriympäristön RKY-statukseen ja kansainvälisiin nimeämisiin liittyvä aineisto sekä eduskunnan liikennevaliokunnalle aiemmin esitelty materiaali.

Alueen rakennettavuuden todellista arviointia varten on koottu esimerkkejä viereiseltä Falkullan alueelta sekä kaupungin jo nyt teettämistä pohjatutkimuksista.

Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen sopimuksen perusteena ollut Pisararadan rahoitus on peruuntunut ja valtuutettuja muistutetaan tästä. Äänestäjien kanta on toimitettu Gallup-tulosten muodossa.

Kuntalaisaloitteessa on 17 liitettä. Linkit niihin löytyvät jutun lopusta.

Helsingin kaupunginvaltuutettujen tällä hetkellä ilmoittama kanta asiaan löytyy http://www.malmiairport.fi/helsingin-kaupunginvaltuusto-kanta-malmin-lentoasemaan/ 

Liitetiedostot:

  1. RKY2009 – Malmin lentoasema –  01_RKY_Museovirasto
  2. Liiketoimintasuunnitelma – 02_Bplan_malmi2015-2
  3. Liikennemäärät –  03_lentotoiminta
  4. Kentällä toimivat yritykset –  04_malmin_yritykset
  5. Kentällä toimivat yhdistykset –  05_Helsinki-Malmin yhdistykset 2015
  6. Lepakkotutkimuksen tulokset –  06_Malmin Lentoaseman Lepakkokartoitus 2015 väliraportti ja liite
  7. Hyönteistutkimuksen tulokset –  07_Perhosselvitys_lausunto_MALMI_2015
  8. Fallkullan rakennettavuus – 08_Leran gissel för byggande i Malm_Falkulla
  9. Kaupungin pohjatutkimus –  09_arvio_paalut_syvyys , 09_stabiloiva_kerros_syvyys
  10. Europa Nostra – 10_Malmin lentoasema on Suomen uhanalaisin…iperintökohde _ Suomen Kotiseutuliitto
  11. Worlds Monuments Fund – 11_World_Monuments_Fund_Malmi
  12. Liikennevaliokunnan materiaalit – 12_LIV_lausunto_Malmin_lentoasema2015
  13. Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen – 13_Oikaisuvaatimus201410_kaupunginhallitus
  14. TNS Gallup 2014 – 14_malmi_tns_201408
  15. Pisararata – 15_Hallitus purki Pisararadan rahoituksen …n valitettavaa_ _ Yle Uutiset _ yle.fi
  16. Suomen lentoliikenteen pitkän ajan ennuste 2010-2030 – 16_Finland_long-term-forecast-2010-2030
  17. EU-päätöslauselma yleisilmailun edellytysten takaamisesta – 17_EU_lauselma