Boeing MSA (Maritime Surveillance Aircraft, N614BA) saapui Helsinki-Vantaalle suoraan Englannista Fairfordin RIAT 2015 -ilmailutapahtumasta 19. heinäkuuta.Vielä saman päivän iltana kone lensi Turkuun, josta käsin sillä operoitiin useita esittelylentoja (alla olevassa kuvassa Boeing MSA nousee ilmaan Englannin Fairfordista ja lähtee kohti Helsinki-Vantaata, josta otsikkokuva).
Lentoja operoitiin laajalla alueella eteläisessä Suomessa sekä meri- että maa-alueiden yllä 21. - 23. heinäkuuta. Useilla esittelylennoilla demonstroitiin koneen suorituskykyä erilaisissa tehtävissä. Merivoimien tehtävänä on Suomen merialueen valvonta ja koskemattomuuden turvaaminen, alueloukkausten torjunta sekä elintärkeiden meriyhteyksien ja meriliikenteen suojaaminen. Suomen monimuotoinen saaristo asettaa valvontaan myös erilaisia haasteita, joten MSA:n soveltuvuutta arvioitiin todennäköisesti myös tältä osin.
Boeing MSA perustuu kanadalaiseen Bombardier Challenger 604 -liikesuihkukoneeseen. Kyseessä on kanadalaisen Field Aviationin Boeingille modifioima esittelykäyttöön tarkoitettu prototyyppi. Kone teki ensilentonsa helmikuussa 2014 ja Boeingille se toimitettiin maaliskuussa 2014. Yhtiö suunnittelee toteututtavansa lopullisen MSA-koneen tulevaisuudessa joko Bombardier Challenger 605 tai sen uudemman version 650-liikesuihkukoneen pohjalle.
Se on lisäksi varustettu sukellusveneiden etsintään tarkoitetuilla kuuntelupoijuilla ja aseistettu mm. torpedoilla. Poseidonissa on asekuilu ja siipiripustimet.
MSA-merivalvontakoneeseen on asennettu suuri määrä erilaisia sensoreita kuten etsintätutka, elektro-optinen ja infrapunakamera sekä modernit kommunikointijärjestelmät. Esittelykoneeseensa Boeing asensi Selex Seaspray 7300 -tutkan, joka soveltuu toimintaan niin maa- kuin merialueilla. Näkyvän valon ja lämpökamera ovat rungon alta alas laskettavassa pallomaisessa Star Safire 380 EO/IR -laitekokonaisuudessa.
Boeingin mukaan kokonaisuutta voidaan tarvittaessa räätälöidä kulloisenkin asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Tällaisten pienten merivalvontakoneiden markkinoiksi valmistaja arvelee noin 150 konetta.
|
|||