Mies ampui Asikkalassa haulikolla alas kauko-ohjattavan kamerakopterin

Drone_1Mökkitonttinsa yläpuolella lentäneeseen kauko-ohjattuun kamerakopteriin hermostunut mies ampui sen alas haulikolla torstai-iltana, kertoo Hämeen poliisi. Kopteri oli ilmassa mainosvideon kuvauksen takia. Poliisi kävi paikalla ja otti miehen haulikon haltuunsa. Tapaus sattui Asikkalassa.

Mainosvideota tehtiin Asikkalassa myöhään torstai-iltana ja käytössä oli kauko-ohjattava kuvauskopteri (ns.drone). Laitteen ohjaaja menetti hetkeksi näköyhteyden siihen puuston takia.

Tällöin kuului kaksi laukausta ja radiotaajuinen yhteys kopteriin hävisi. Paikalle tullut poliisipartio meni tontille, jonka yläpuolella kopteri oli kadonnut.

Paikalta tavattiin noin 60-vuotias mies, jonka on kesäasunto tontilla. Hän kertoi kopterin tulleen tonttinsa yläpuolelle. Mies koki kopterin häiritseväksi tekijäksi ja ampui sen omistamallaan haulikolla alas.

Poliisipartio otti miehen käyttämän haulikon haltuunsa mahdollista takavarikointia varten. Ampujaa epäillään vahingonteosta.

Hämeen poliisin tiedote ei kerro millaisesta kamerakopterista oli kyse. Tyypillinen yleisesti kaupallisesti tarjolla oleva drone kuten DJI Phantom (arkistokuvassa yllä) maksaa noin tuhat euroa.

Jos mainosvideota kuvattiin ammattimaiseen käyttöön tarkoitetulla kauko-ohjatulla kamerakopterilla, pelkästään sen kamerajärjestelmän arvo voi olla useita kymmeniä tuhansia euroja. T.T.