(päivittynyt klo 21.24)
Saabin avausta etätornijärjestelmän toimittamisesta myös sotilaspuolelle voidaan pitää merkittävänä saavutuksena. Yhtiö pääsee näin Saksan markkinoille sekä sotilaspuolelle. Geilenkirchenin etätornin toimituksen on määrä tapahtua vuonna 2020. Asennettava kokonaisuus on ns. toisen sukupolven etätornijärjestelmä. Muutokset ensimmäiseen versioon ovat lähinnä teknisiä, jotka eivät näy päällepäin. Päivityksiä on tehty mm. kamerajärjestelmään ja kuvankäsittelyyn. Merkittävin näkyvä muutos on uudistettu käyttöliittymä, joka tukee entistä paremmin lennonjohtajan työskentelyä. Kehitys on tehty vuodesta 2015 lähtien saatujen kokemusten perusteella. Saab on edelläkävijä etälennonjohtojärjestelmissä. Ensimmäinen viranomaishyväksytty etätorni avattiin Ruotsin Örnsköldsvikissä huhtikuussa 2015. Lentokentälle asennettiin kamera- ja sensorimasto, jonka tiedot välitetään lennonjohtajan näyttöruuduille Sundsvallin etälennonjohtokeskukseen. Järjestelmä on käytössä myös Sundsvallin Timrån ja Saabin kotikentän Linköpingin lennonjohdoissa. Remote Tower eli etälennonjohtojärjestelmä mahdollistaa aiempaa joustavamman ja kustannustehokkaamman palvelutavan. Yksi lennonjohtaja voi lähitulevaisuudessa antaa palvelua samanaikaisesti useammalle lentokentälle.
Nykyisin Saabin etälennonjohtojärjestelmää myy ja markkinoi Saabin sekä Ruotsin Luftfartsverketin (LFV) yhteisyritys Saab Digital Air Traffic Solutions (SDATS). Saabin etätornijärjestelmä on asennettu tai asennetaan useille lentokentille Ruotsissa, jonka lisäksi se on käytössä myös Isossa-Britanniassa ja asennuksia tehdään siellä myös Lontoon Cityn lentokentälle. Päivitys kello 21.24: Tarkennettu kyseessä olevan toisen sukupolven järjestelmä SDATS:n etätorneista.
|
|||