Norwegian lopettaa kaikki kaukoreitit Tukholmasta ja Kööpenhaminasta keväällä 2020

787_norwegian_netOsana uutta strategiaansa Norwegian on arvioinut uudelleen kaukoreittiverkostoaan. Yhtiö lisää lentoja Euroopan suurkaupunkien ja Yhdysvaltain kohteiden välillä eli keskittyy aiempaa vahvemmin transatlanttiseen liikenteeseen. Samalla kuitenkin kaikki Tukholmasta ja Kööpenhaminasta lähtevät kaukoreitit lopetetaan.

Norwegian on viimeisten kuukausien ajan arvioinut reittiverkostoaan kysyntään ja kannattavuuteen perustuen sekä selvitellyt vaihtoehtoja Dreamliner-koneidensa Rolls-Royce -moottoreiden ongelmien osalta. Juuri moottoriongelmien takia halpalentoyhtiön koneilla on ollut merkittästi normaalia enemmän ns. maa-aikaa.

Norwegian_Dreamliner_glider_1Lopputuloksena yhtiö lopettaa kaikki kaukoreittinsä Tukholmasta ja Kööpenhaminasta 29. maaliskuuta 2020 lähtien. Lentoja Yhdysvaltain ja Oslon välillä yhtiö jatkaa kuitenkin edelleen. Yhteys Bangkokiin katkeaa kesäaikataulukaudelle myös Oslosta, mutta sen osalta Krabin ja Bangkokin lentoja lennetään arvioidaan vielä talvikauden 2020 ajan.

Norwegian suunnitteli vuosien ajan aloittavansa kaukoreittejä myös Helsinki-Vantaalta. Nyt se suunnitelma on myös hylätty.

Pohjoismaiden markkinoilla Norwegian vaikuttaa siis jääneen Finnairin ja SAS:n operaatioiden varjoihin. Molemmat perinteiset lentoyhtiöt ovat lisänneet lentojaan erityisesti Yhdysvaltain suuntaan ja Finnairilla on vahva panostus Aasiaan.

"Arvioimme jatkuvasti reittiverkostoamme vastataksemme markkinoiden kysyntään Atlantin molemmilla puolin ja tarjoten enemmän vaihtehtoja sekä parempia hintoja", kommentoi Norwegianin apulaisjohtaja Matthew Wood.

Skandinavian markkinoiden sijaan Norwegian lisää lentoja Yhdysvaltoihin Lontoosta, Barcelonasta ja Pariisista. Nykyisin halpalentoyhtiö tarjoaa jo lähes 50 reittiä Euroopan ja Yhdysvaltain välillä. Norwegian aloitti kaukolennot vuonna 2013.

"Näemme Skandinavian kaukolentomarkkinat pieninä verrattuna New Yorkiin, Lontooseen, Los Angelesiin, Pariisiin ja Roomaan. Markkinat eivät ole riittävän isot tukemaan kaukolentoja Oslosta, Tukholmasta ja Kööpenhaminasta", jatkoi Wood.

Norwegian_TOKaukolentojen vähentäminen Skandinaviasta ei Norwegianin mukaan vaikuta sen lähiliikenteen reitteihin Tukholmasta, Kööpenhaminasta tai Oslosta.

Helsingin tai Suomen osalta tilanteeseen ei ilmoitettu kantaa. Norwegian teki nopeita liikkeitä myös Suomessa, kun yhtiön Helsinki-Vaasa -reitti päätettiin lopettaa hyvin nopealla aikataululla.

Strategiamuutos tehtiin vain viikko sen jälkeen, kun Norwegian oli nimittänyt yhtiölle uuden johtajan. Jacob Schram aloittaa Norwegianin johdossa 1. tammikuuta 2020.