Oulun lentoaseman remontti etenee

EFOU_twr_1Finavia jatkaa Oulun lentoaseman kehittämistä uudistamalla lähtevien matkustajien palveluita ja tiloja. Vuoden alussa alkanut terminaaliremontti on edennyt seuraavaan vaiheeseen, kun lähtöselvitysalueen muutostyöt käynnistyvät 14. toukokuuta. Tämän vuoksi osa lähtöselvitystiskeistä on väliaikaisesti pois käytöstä lokakuun alkuun asti.

”Remontin aikana pyydämme matkustajia tekemään lähtöselvityksen joko etukäteen internetissä lentoyhtiön kotisivuilla tai lentoasemalla automaatilla. Jos mukana on ruumaan meneviä matkatavaroita, kentälle on nyt erittäin tärkeää tulla ajoissa”, sanoo lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen Finaviasta.

Finavia_Liisa_SallinenSallisen mukaan noin puolet lähtöselvityksen palvelutiskeistä on viiden kuukauden ajan poissa käytöstä. Kapasiteettivaje hidastaa lähtöselvityspalvelua varsinkin vilkkaimpien tuntien aikana, joten matkustajien on syytä varata normaalia enemmän aikaa.

Finavia on yhdessä huolintayritysten kanssa valmistautunut remonttiin panostamalla matkustajien opastamiseen ja auttamiseen erityisesti ruuhka-aikoina. Sallinen pahoittelee matkustajille rakennustöistä aiheutuvia häiriötä.

Muutostöiden yhteydessä parannetaan lähtöaulan tilankäyttöä ja vaihdetaan matkatavaroiden kuljettimet ja läpivalaisulaitteet.

Töiden on kokonaisuudessaan määrä valmistua vuoden 2014 alkuun mennessä. Uudistustöiden kustannusarvio on noin 2,6 miljoonaa euroa, mikä on Finavian lentoasemaverkoston merkittävimpiä kehitysinvestointeja tänä vuonna.