Puolustusvoimauudistuksen henkilöstösuunnittelun toinen vaihe on päättynyt. Siinä Puolustusvoimien mukaan totetutettiin hyvän työnantajan periaatteita. Kaikkiaan irtisanomiset koskenevat noin 500 työntekijää. Ilmavoimien Teknillinen koulu ja Lentosotakoulu lakkautetaan. Suunnittelussa on pyritty huolehtimaan yhdenmukaisista käytännöistä, avoimuudesta ja tasapuolisuudesta. Hanke on edennyt yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Puolustusvoimilla ei ole vielä tarkkoja arvioita, miten tulevat irtisanomiset jakautuvat Ilma-, maa ja merivoimien kesken. Todennäköisesti luvut menevät suunnilleen tasan. Ilmavoimien Teknillinen koulu Jämsän Hallissa lakkautetaan vuoden 2013 loppuun mennessä. Seuravan vuoden 2014 päättyessä lopetetaan Lentosotakoulu Kauhavalla. Niiden toimintaa keskitetään Tikkakoskelle. Satakunnan Lennoston F/A-18 Hornetit siirtyvät kahteen jäljelle jäävään hävittäjätukikohtaan. Taistelukoneiden poistuessa Pirkkalasta sinne sijoitetaan kuljetus- ja tutkimusjoukko-osasto. Nykyisen Tukilentolaivueen kuljetuskoneet tulevat Tikkakoskelta ja Koelentokeskuksen toiminnot Hallista. Puolustusvoimauudistuksen suunnittelussa on noudatettu PLM:n ohjauskirjeen keskeisiä periaatteita, joita ovat muun muassa kriittisen osaamisen säilyttäminen, sodan ajan vaatimusten huomioiminen ja asevelvollisten kouluttajamäärän lisääminen. Maaliskuussa 2012 puolustusvoimissa oli 14 400 tehtävää. Vuonna 2015 jäljellä on 12 300, joista peräti 2700 tehtävää siirtyy toiselle paikkakunnalle. Tähän mennessä puolustusvoimien henkilöstöä on sijoitettu tehtäviin noin 12 000 ja avoimia tehtäviä on tällä hetkellä noin 300. Tällä hetkellä muutoksen kohteena on noin 750 henkilöä. Heistä noin 250 tulee eläköitymään vuoteen 2015 mennessä. Noin 500 henkilöä tullaan määrittämään huhtikuun kuluessa irtisanomisuhanalaisiksi. Heidän osalta jatketaan käytössä olevia tukimuotoja. Hakeutuminen avoimiin ja avautuviin tehtäviin jatkuu kaiken aikaa. Puolustusvoimat käynnistää kesäkuussa mahdolliset irtisanomiset niiden henkilöiden osalta, joiden tehtävät lakkaavat vuoden 2013 lopussa. Toimenpiteet koskevat todennäköisesti muutamia kymmeniä henkilöitä. Esimerkiksi Ilmavoimien Teknillisessä koulussa oli helmikuussa 2012 työssä 120 henkilöä sekä lisäksi kolme sopimussotilasta. Väestä vuoden aikana yksi on eläköitynyt, yksi vaihtanut työnantajaa ja 11 siirretty etupainoisesti puolustusvoimien sisällä. Nyt huhtikuussa 2013 työntekijöitä on jäljellä 114 ja viisi sopimussotilasta. Heistä on jo sijoitettu 98 PV:n tehtäviin muualle. Eniten siirtyy Keski-Suomen alueelle eli 86 henkeä. Eläköityjiä on tiedossa neljä. Muutoksen kohteeksi joutuu 16 työntekijää, joista kaksi jää ylivahvuuteen odottamaan alle vuoden päässä olevaa eläköitymistä. Vielä ei ole löytynyt siis sijoitusta 14 henkilölle, jotka jäävät irtisanomisuhan alle. He voivat edelleen hakea vapaita tehtäviä ja käytettävissä on monipuoliset tukimuodot.
Lue myös:
|
|||