Quality Hunters on taas täällä! Finavia ja Finnair nostavat palvelukehityksen uudelle tasolle

QualityHunters_s2_2Mitkä ovat matkustamisen mieleenpainuvimpia hetkiä? Millaiset asiat voivat tehdä matkustamisesta entistäkin sujuvampaa ja nautinnollisempaa? Kun takana on kaksi uraauurtavaa joukkoistamishanketta, tietävät Finavia ja Finnair kenen puoleen kääntyä. Vuonna 2013 Quality Hunters palaa entistäkin vuorovaikutteisempana.

Finnair ja Helsinki-Vantaan lentoasemaa ylläpitävä Finavia jatkavat tänään kaikki odotukset ylittänyttä Quality Hunters -palvelunkehityskonseptiaan. Quality Hunters 2013 on jatkoa kahdelle palkitulle joukkoistamisaloitteelle: Finnairin vuonna 2010 toteuttamalle Rethink Qualitylle ja Finnairin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman seuraavana vuonna lanseeraamalle Quality Hunters, Season 2:lle.

Huomio keskittyy tällä kertaa entistäkin vahvemmin edellisen Quality Hunters -hankkeen ympärille muodostuneeseen laajaan kansainväliseen verkkoyhteisöön, joka jo toista vuotta keskustelee Finnairin ja Finavian kanssa lentomatkailun kehittämisestä.

Quality Hunters 2013 pureutuu yhteisön kanssa erityisesti niihin lentomatkan kannalta ratkaiseviin hetkiin, jotka onnistuessaan kruunaavat kokemuksen ja epäonnistuessaan leimaavat koko matkaa.

”Kutsumalla matkustajat mukaan tuotekehitykseemme toivomme löytävämme käytännönläheisiä ratkaisuja, jolla voimme tarjota Helsingin kautta matkustaville yhä sujuvampia ja nautinnollisempia matkustuskokemuksia”, sanoo lentoasemien asiakaskokemuksesta vastaava päällikkö Johanna Metsälä Finavialta.

"Samalla vahvistamme Helsinki-Vantaan asemaa Pohjois-Euroopan johtavana kaukoliikennekenttänä".

Finnair ja Helsinki-Vantaan lentoasema tarjoavat nopeimmat ja lyhyimmät lentoyhteydet Aasian ja Euroopan välillä. Molemmat yritykset hakevatkin kasvua idästä. Vaihtolentoaseman merkitys matkustuspäätöksissä kasvaa koko ajan, joten palvelujen laatu ja matkustajille tarjottava lisäarvo korostuvat entisestään.

”Kahden erittäin positiivisen kokemuksen jälkeen haluamme tuoda Quality Hunters -konseptin kiinteäksi osaksi palvelunkehitysprosessiamme. Työskentelemällä yhdessä yhteisön kanssa varmistamme, että ideat ovat toteuttamiskelpoisia, ja että ne palvelevat sekä asiakasta että liiketoimintaamme", kertoo Finnairin matkustamopalveluosaston johtaja Peter Gabrielsson.

Päämääränämme on olla halutuin vaihtoehto Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä. Asiakkaidemme avulla voimme keskittyä kehitystyössämme juuri niihin asioihin, joilla todella on heille merkitystä”.

Uusi lähestymistapa palvelunkehitykseen

EFHK-terminaali-avaus-1Quality Hunters 2013 on alusta yhteisövetoiselle palvelukehitykselle. Yhteisö kutsutaan mukaan tunnistamaan matkustajan polulta kehityskohteita, ja kertomaan kuinka matkustuskokemusta vielä voisi hioa. Ajatuksia työstetään sekä verkossa että työpajoissa yhdessä Finnairin ja Finavian asiantuntijoiden kanssa.

Lentokone- ja lentoasemaympäristö ja niihin liittyvät rajoitukset asettavat ideoinnille omat haasteensa. Finnairin ja Finavian edustajat osallistuvatkin yhteisön työhön tiiviisti koko projektin ajan, jotta valmiista ideoista todella tulee käyttökelpoisia.

Siinä missä aikaisemmissa Quality Hunters -hankkeissa kartoitettiin matkustajien näkemyksiä laadukkaasta lentomatkustamisesta, Quality Hunters 2013 pyrkii tuomaan matkustajien visiot toteen tuottamalla käytännöllisiä ideoita, jotka tukevat yhtiöiden liiketoimintaa ja parantavat matkustuskokemusta.

Quality Hunters 2013:n keskeiset alustat ajatustenvaihtoon ovat Twitter-kanava, blogi ja Facebook-sivu, joissa päivittäinen keskustelu käydään. Aktiivisille ja sitoutuneille yhteisön jäsenille tullaan myös tarjoamaan mahdollisuus testata Finnairin ja lentoaseman palveluita käytännössä ja osallistua niiden kehittämiseen asiantuntijatyöpajoissa.

Innovatiivisia ideoita

BookSwap_2Quality Hunters 2013 seuraa kahta Finnairin ja Finavian menestyksekästä joukkoistamishanketta. Vuonna 2010 Rethink Quality etsi uusia näkökulmia laatuun ja vuotta myöhemmin sen seuraaja Quality Hunters, Season 2 osoitti innovatiivisen yhteisön voiman lentomatkustuksen kokonaiskokemuksen parantamisessa.

Kesällä 2012 avattu Airport Book Swap -kirjanvaihtopiste ja myöhemmin samana syksynä Finnairin kaukolennoille lanseeratut kasvisvaihtoehdot ovat mainioita esimerkkejä Quality Hunters -yhteisön, Finnairin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman onnistuneesta yhteistyöstä.

Ryhdy Quality Hunteriksi!

Finnair ja Finavia kutsuvat kaikki halukkaat mukaan kehittämään lentomatkustuksen tulevaisuutta. Hankkeeseen voi osallistua Twitterissä seuraamalla @qualityhunters-kanavaa. Hankkeen blogi osoitteessa www.qualityhunters.com esittelee yhteisön ehdottamia ideoita, kartoittaa niiden kehittymistä ja jakaa uutisia prosessin edistymisestä.

Hankkeeseen voi osallistua myös Facebookissa osoitteessa facebook.com/qualityhunters.

Seuraako tästä jotain konkreettista parannusta? Pelkkää sanahelinää...
Molemmat yhtiöt palveluissaan euroopan hännänhuippuja.