Boeing vahvisti 1. maaliskuuta Ryanairille toimittavansa yhtiön käyttöön vain 40 uutta Boeing 737 MAX 8200 -konetta kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Määrä on merkittävästi pienempi, kun Ryanair oli tehnyt liikennesuunnitelmat vähintään 50 uuden lentokoneen laskemilla. Boeingin oli alunperin määrä toimittaa kyseiseen ajankohtaan mennessä Ryanairille 57 uutta MAXia.
Ryanair joutuu nyt muokkaamaan liikenneohjelmaansa kymmenen lentokoneen lentojen verran kesän kovimmalla matkailukaudella eli heinä-syyskuulla. Viivästyneet koneet on Ryanairin mukaan määrä toimittaa nyt elokuun ja syyskuun aikana. Toimitusviiveet aiheuttavat Ryanairin mukaan kuitenkin vain vähäisiä aikataulumuutoksia, kun yhtiön laivastossa on noin 600 lentokonetta. Odotettavissa onkin reittiavauksien peruutusten sijaan ennemminkin reittitiheyden vähentämistä.
Lentokonetoimitusten viivästymisen seurauksena Ryanar arvioi sen matkustajamäärän jäävän tilikaudella 2025 hieman alle 200 miljoonaan matkustajaan. Odotuksissa oli saavuttaa kuluvalla tilikaudella 205 miljoonaan matkustajan raja. Viiveistä huolimatta Ryanair kertoo tukevansa Boeingin tilapäisten haasteiden keskellä sekä luottavansa Dave Calhounin johtaman yhtiön ratkaisevan tuotanto- ja laatuongelmat Wichitassa ja Seattlessa.
|
|||