Ryanair teki 523 miljoonan euron tuloksen

EI-DAORyanairin kokovuoden tulos oli ennustettua parempia ja voittoa tuli 523 miljoonaa euroa. Yhtiön liikenne kasvoi vuoden aikana kolme prosenttia nostaen matkustajamäärät 81,7 miljoonaan. Matkustajatuotot olivat pettymys, kun hinnat laskivat neljällä prosentilla.

Rynairin liikevaihto kasvoi kolmella prosentilla 5,037 miljardiin euroon ja tulos ennen veroja laski kahdeksalla prosentilla 523 miljoonaan euroon.

Ryanairin toimitusjohtaja Michael O’Leary hehkutti tuloksen lisäksi parantunutta matkustajakokemusta, uutta nettisivustoa sekä kaikkiaan 121 uutta reittiä ja 8 uutta liikenteen solmukohtaa. Vuosien 2014 ja 2018 välillä Ryanairin laivastoon on liittymässä 180 uutta lentokonetta.

Ryanairin mukaan kesän 2014 myynti on on edennyt edellisvuotta paremmin ja se näyttää tuovan kaksi prosenttia paremman täyttöasteen. Viimeaikoina yhtiö on avannut neljä uutta liikenteen solmukohtaa - Ateenaan, Brysseliin, Lissaboniin ja Roomaan. Kaikki ovat menestyneet yli odotusten.

 

Tuloksen odotetaan parantuvan

Ryanair_allekirjoitus_2Ryanair on varautunut tilikauteen 2015 suojaamalla 90 prosenttia polttoaineestaan 960 dollarin tonnihintaan. Suojausten on määrä tuoda noin 70 miljoonan euron säästöt tilikauteen 2014 verrattuna.

Halpalento-operaattori ennustaa tilikaudelle 2015 neljän prosentin kasvua, jolloin matkustajamäärä nousisi 84,6 miljoonaan matkustajaan. Suurin kasvu on odotettavissa vuoden jälkimmäiseltä puolikkaalta, kun talvikaudella seisotettujen koneiden määrä laskee 70:ssä 50:een.

Yksikkökustannusten odotetaan pysyvän muuttumattomina. Polttoainesuojaussäästöistä huolimatta kustannukset kasvavat jäänpoiston osalta. Jos polttoainetta ei huomioda yksikkökustannukset nousevat viidellä prosentialla palkkojen nousun ja lentokenttämaksujen sekä markkinointikulujen takia. Seuraavalta tilikaudelta odotetaan 580-620 miljoonan euron voittoa.