SAS sai 35 miljoonan euron lisärahoituksen

A350-900_SAS_airbusSAS on saanut 35 miljoonan euron sijoituksen tukemaan yhtiön pitkän aikavälin rahoitusta. Samalla myytiin ja takaisinvuokrattiin kuusi kapearunkokonetta. Yhtiö allekirjoitti kesäkuussa myös aiesopimuksen Airbus A350 XWB -koneista.

SAS sai 30. heinäkuuta yksityissijoittajilta 35 miljoonan euron suojaamattoman viisivuotissijoituksen. Rahoitusta käytetään tukemaan yhtiön pitkän aikavälin maksukykyä ja erääntyvien velkojen maksuun.

SAS:n mukaan sijoitukset on tehty normaaleissa markkinaoloissa ja sijoittajat ovat yksityisiä. EU komissio tutkii parhaillaan tehtiinkö vuoden 2012 lopussa annettu lisärahoitus markkinaehtoisesti ja täyttikö se EU:n säännöt valtion tukien osalta.


Konemyyntejä ja ostoja

SAS on myös viimeistellyt kuuden Boeing 737-600-koneen myynnin ja takaisin vuokrauksen Deucalion Capital X Limitedin ja ELFC:n (Engine
Lease Finance Cooperation) kanssa. Nettovaikutus on noin 57 miljoonaa euroa.

"Myynti ja takaisinvuokraus on tärkeä askel SAS:n taloustilanteen vahvistamisessa. Helmikuussa  onnistuimme myymään ja takaisinvuokraamaan varamoottorimme ja nyt jatkamme omistustemme myyntiä tällä uudella sopimuksella", kommentoi SAS:n talousjohtaja Göran Jansson.

SAS allekirjoitti kesäkuussa aiesopimuksen kahdeksan A350 XWB-koneen ostosta sekä neljästä uudesta A330-koneesta. Myös olemassaolevien A330- ja A340-koneiden matkustamot uudistetaan.

Osana 4Excellence Next Generation -säästöohjelmaa SAS kauppasi toukokuussa omistamansa Widerøe Flyveselskap AS:n osakkeet norjalaiselle sijoittajaryhmälle.