Sovintoehdotuksen hylkäämisestä tiedotettiin valtakunnansovittelijan toimistosta tiistaina 11. helmikuuta kello 20.26. Määräaika sovintoehdotuksen hyväksymiseen tai hylkäämiseen oli kello 20.00. Sovintoehdotus on kokonaisuus, joka on hyväksyttävä tai hylättävä sellaisenaan. Lentäjäliiton mukaan sovintoehdotuksen sisältö oli lentäjien kannalta vaatimaton eikä siinä huomioitu työelämän lainsäädäntöuudistuksen muutoksia riittävällä tavalla. Eläkkeisiin ja ansioihin jo neuvotellut parannukset oli jätetty pois, mutta aiempia säästöjä ja tehostustoimia olisi jatkettu edelleen työnantajapuolen hyväksi. Niin ikään työnantajapuolen tavoitteen mukaisesti irtisanomismenettelyjä koskevat sopimusmääräykset poistettaisiin lähes kokonaisuudessaan.
"Sovintoehdotuksessa oli aiempaa vähemmän kannaltamme myönteiseksi tulkittavia elementtejä. Samasta syystä ehdotuksen kokonaisuus oli entistä vähemmän tasapainossa. Valtakunnansovittelijan ehdotuksiin hyväksytään näemmä lähinnä työnantajapuolen laatimia esityksiä, mikä ei huomioi molempien osapuolten tarpeita millään tavalla", totesi SLL:n puheenjohtaja Vesa Uuspelto pettyneenä.
Ehdotuksessa oli myös vähennetty aikaerolentoja lentävien lentäjien vapaapäivien määrää eikä edes työpaikan pysäköintijärjestelyistä olisi varmuutta koko sopimuskauden ajaksi. Mukaan oli otettu myös seikkoja, joista ei oltu neuvoteltu lainkaan.
Uuspellon mukaan on harmillista, ettei lentäjien aiempien vuosien vapaaehtoisia säästötoimia ja vuosia jatkunutta lähes nollakorotusten jatkumoa olla valmiita hyvittämään millään tavalla.
Finnairin lentäjien työehtosopimusneuvotteluita on käyty noin kuusi kuukautta, jonka kuluessa SLL kertoo ilmoittaneensa maltillisista ja laillista työtaistelutoimista. Niitä on ollut käytössä alle kolmen kuukauden ajan.
"Osapuolet ovat kaukana toisistaan, mutta työnantajapuoli vaikuttaa keskittyvän neuvotteluiden sijaan työtaisteluiden pitkittämiseen", harmitteli Uuspelto.
SLL:n tiedotteen mukaan Finnair on työehtokiistan aikana järjestänyt kaksi työsulkua, teettänyt laillisen työtaistelun alaista lentotyötä yhtiön ulkopuolisilla operaattoreilla ja velvoittanut liikennelentäjiä työehtosopimuksen määräysten vastaisesti töihin. Lisäksi Finnairin kerrotaan pidättäneen palkkaa sen perusteella, onko lentäjä ilmoittanut noudattavansa SLL:n työtaisteluohjeistusta. Näiden lisäksi marraskuussa, kun yleinen jälkivaikutus on ollut voimassa, lopetti Finnair yksipuolisella ilmoituksellaan liikennelentäjille sovitun palkan lisän maksamisen.
"Työehtosopimusneuvotteluissamme ei ole kyse tällä hetkellä palkankorotusten määrästä, vaan työnantajapuolen kohtuuttomista vaatimuksista. Näyttää yhä enemmän siltä, että paikallisen sopimisen edistäminen tarkoittaa käytännössä paikallista pakottamista. Työnteon ehdot sanellaan työntekijöille", totesi Uuspelto. Finnair ilmoitti 7. helmikuuta aloittavansa lentäjiään koskevat muutosneuvottelut, jotka liittyvät suoraan työehtosopimusneuvotteluihin. Lentäjäliiton mukaan työnantajajärjestöt pyrkivät viemään työehtosopimuksiin kaikki niiden eduksi tehdyt lainsäädäntömuutokset sellaisenaan ja ilman kustannushyvitystä työntekijöille. SLL kertoo, ettei se pidä tilanteen ratkaisemista mahdottomana, kunhan aito halu neuvotteluihin löytyy. Lentäjät ilmoittivat 11. helmikuuta työtaistelutoimien muutoksista, joilla se pyrkii osaltaan parantamaan osapuolten välistä neuvotteluyhteyttä.
"Työnantajapuolen aiemmat väitteet sopimishaluttomuudestamme ovat täysin totuudenvastaisia. Käden ojennuksena päätimme keskeyttää Sydney-lentoja koskevat työtaistelutoimemme. Työtaistelutoimien muutoksilla pyrimme rauhoittamaan neuvottelutilannetta ja mahdollistamaan myös työnantajapuolen vastaantulot neuvotteluissa", sanoi Uuspelto. "On täysin poikkeuksellista, että työehtosopimusneuvotteluissa ajaudutaan näin pitkittyneeseen riitaan, jossa kolmaskaan sovintoehdotus ei kelpaa ja työtaistelutoimia kovennetaan, kun pitäisi päinvastoin pyrkiä kohti ratkaisua. Olemme aivan umpikujassa tällä hetkellä", kommentoi Paltan neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield.
"Työnantajapuoli on ollut valmis joustamaan lähes kaikista tavoitteistaan. SLL:n tekstivaatimusten kustannusvaikutukset ovat edelleen täysin ylimitoitettuja, ja sellaisenaan ilman tasapainottavia elementtejä työnantajalle mahdottomia hyväksyä", jatkoi Wiik-Blåfield. Palta kertoo SLL:n työtaistelutoimien koskevan lentäjien pidättäytymistä julkaistussa työvuorolistassa, sekä varallaolo-, vapaapäivätyö-, ylityö- ja reservihakukieltoja. Palta totesi työtaistelutoimien tulevan käytännössä johtamaan vielä nykyistäkin useampien lentojen peruuntumiseen. Paltan mukaan lentäjät pidättäytyvät julkaistun työvuorolistan mukaisissa töissä 1.3.-15.3.2025.
Finnair, Palta ja SLL ovat neuvotelleet Finnair Oyj:n liikennelentäjiä koskevasta uudesta työehtosopimuksesta elokuusta 2024 lähtien. Neuvottelut päätyivät valtakunnansovittelijan toimistoon työnantajapuolen järjestämien työsulkujen vuoksi marraskuussa 2024. Pakkosovittelua on lentäjäliiton mukaan sittemmin jatkettu lähes keskeytyksettä ja tuloksetta valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran ja sovittelija Nina Pärssisen johdolla. Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara on antanut kiistaan sovintoehdotukset 9.12.2024 ja 15.12.2024. Nyt siis myös sovittelija Niina Pärssisen 10.2.2025 antama sovintoehdotus on lentäjien hylkäämä. Työnantajaliitto Palta olisi hyväksynyt kaikki kolme sovintoehdotusta. Finnairia edustava Palta vaatiikin nyt SLL:lta vastuunkantoa ja ymmärrystä suomalaisesta työmarkkinamallista ratkaisuun pääsemiseksi. Seuraavista neuvotteluista osapuolten välille ei ole vielä sovittu.
|
|||