Suora kulkuyhteys Kehäradalta lentoaseman terminaaliin valmistuu aikaisintaan joulukuussa

junaasema_terminaali_1Kehäradan Helsinki-Vantaan lentoaseman juna-aseman kulkuyhteys terminaaliin viivästyy. Heinäkuussa 2015 avatun junayhteyden käyttäjät saavat suoran reitin lentoaseman terminaalin aikaisintaan joulukuun lopulla. Sukkulabussikuljetuksia eteläiseltä sisäänkäynniltä jatketaan siihen saakka.

Helsingin Sanomien mukaan syynä uudelle viivästykselle ovat mm. ahtaissa tiloissa tehtävät pitkien liukuportaiden asennukset. Tulevan terminaalien sisäänkäynnin kohdalla yhdyskäytävän ulkopuolella on vielä rakennustyömaa (kuva alla).

junaasema_terminaali_2Liikennevirasto kertoo, että tällä hetkellä sisäänkäynnillä tehdään muun muassa talotekniikkaa ja teräsrakenteen rungon asennusta. Se, milloin sisäänkäynti otetaan matkustajien käyttöön, riippuu rakennustöiden etenemisestä.

"Tilanne yhteyden avaamisen suhteen on täysin ennallaan, eli tarkkaa avaamispäivämäärää ei ole sovittu. Meillä on erilaisia aikatauluvaihtoehtoja, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon ja tilanne elää. Sisäänkäynnillä työskennellään täydellä teholla ja seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä", projektipäällikkö Juha Kansonen Liikennevirastosta kertoo.

Lentoaseman 1 ja 2 terminaalien välisessä yhdyskäytävässä on tulevan sisäänkäynnin kohdalla nyt julisteseinä, josta ilmenee miltä paikalla tulevaisuudessa näyttää (otsikkokuvassa, klikkaa suuremmaksi).

keharata_lentoasema_grafiikka_liikennevirastoTulevaisuudessa asemalaiturilta terminaaliin siirryttäessä noustaan ensin lyhyillä rullaportailla tasolle, josta alkaa kaartuva käytävä (grafiikka oikealla). Sen päästä löytyvät rullaportaat ylos. Samaten käytettävissä on kaksi hissiä.

HSL (Helsingin Seudun Liikenne) on järjestänyt matkustajille ilmaisen sukkulabussikuljetuksen Helsinki-Vantaan juna-aseman jo heinäkuussa avatun eteläisen Tietotien sisäänkäyntipaviljongin ja molempien terminaalien välillä.

lentoasema_sukkulabussiSukkulabussi kulkee viiden minuutin välein kello 6-23 ja muuna aikana kymmenen minuutin välein. Laituri sijaitsee juna-aseman ulko-ovien edessä (kuvassa vasemmalla).

"Kokemuksiemme mukaan yhteysbussit ja liikennejärjestelyt ovat toimineet alueella hyvin: matkustajat ovat löytäneet käytössä olevat reitit ja matkat ovat menneet sujuvasti", Liikenneviraston Kansonen kertoo.

Terminaalista juna-asemalle bussit lähtevät laiturilta 25 (T2) ja laiturilta 12 (T1). Sukkulabussin tarkka reitti ilmenee alla olevasta kartasta.

Keharata_lentoasema_kartta_1

Päivittynyt: lisätty Liikenneviraston kommentit.

Lue Lentoposti.fi -artikkeli Lentoasema-rautatie-asemasta: