Trafi: EU:n nesteasetus ei vaikuta lentomatkustajan arkeen - turvatarkastukset saattavat hidastua

Turvatarkastus_nesteet_2Liikenteenturvallisuusvirasto Trafi kertoo, ettei lentomatkustajan arki ei juuri muutu 31. tammikuuta 2014 voimaan tulevan, käsimatkatavaroissa kuljettavien nesteiden turvatarkastuksista määräävän EU-asetuksen myötä. Käsimatkatavaroissa saa entiseen tapaan kuljettaa nesteitä enintään 100 millilitran purkeissa pakattuna yhteen 1 litran pussiin. Myös matkan aikana tarvittavat vauvanruuat, lääkkeet ja erityisruokavalion edellyttämät nesteet saa jatkossakin viedä matkustamoon.

Käsimatkatavaroissa kuljetettaviin nesteisiin on tähänkin asti kohdistettu turvatoimia. Jatkossa vauvanruuat, lääkkeet, erityisruokavalion edellyttämät nesteet sekä tax free -nesteet tarkastetaan nesteanalysaattorilla tai muulla nesteiden turvatarkastukseen soveltuvalla menetelmällä.

Uusi tarkastustapa saattaa aiheuttaa pientä viivettä, minkä takia matkustajia pyydetään varaamaan riittävästi aikaa turvatarkastukseen. Lentoasemalle tulee saapua saapua hyvissä ajoin.

Tax free -nesteiden tuonti kolmansista maista helpottuu

TurvajonoYhden lentomatkustajille näkyvän, konkreettisen muutoksen asetus tuo kuitenkin mukanaan: vaihtomatkustajat voivat 31.1.2014 jälkeen tuoda kolmansien maiden lentoasemilta tai lentokoneista ostettuja tax free -nesteitä myös EU:n kautta kulkeville jatkolennoille.



Nesteiden kuljetus vapautuu asteittain

Tarkoituksena on varmistaa, että uusien tarkastusmenetelmien käyttöönotto ei vaikeuttaisi turvatarkastusten sujuvuutta. Siksi on päätetty aloittaa nesteiden analysoinnit asteittain.

”Tarkoituksena on, että nesteiden kuljettamista helpotetaan mahdollisimman nopealla aikataululla, mikäli kokemukset ovat positiivisia”, toteaa Trafin erityisasiantuntija Arja Pulliainen.

EU seuraa ensimmäisen vaiheen käyttöönottoa erittäin tarkasti ja arvioi kokemusten perusteella, mitä muutoksia seuraavan vaiheen käyttöönottamiseen tarvitaan. Tähtäimessä on nesterajoitusten helpottaminen niin, että tammikuussa 2016 kaikki nesteet, aerosolit ja geelit läpivalaistaisiin ilman rajoituksia.


Uusiin laitteisiin miljoonainvestoinnit

Ville_Haapasaari_1Suomen lentoasemia operoiva Finavia Oyj on hankkinut nesteanalysaattoreita, jotka asennetaan turvatarkastuksiin tammikuun loppuun mennessä. Osa lentoasemien nesteanalysaattoreista on pienikokoisia ja helposti pisteestä toiseen liikuteltavia yksiköitä. Osa asennetaan nykyisten läpivalaisulaitteiden yhteyteen.

”Investoimme uusiin laitteisiin yhteensä noin kolme miljoonaa euroa, koulutamme koko turvahenkilöstömme uuteen toimintamalliin ja osin myös palkkaamme lisää henkilöstöä”, sanoo Helsinki-Vantaan lentoasemajohtaja Ville Haapasaari Finaviasta.

Lue myös: