Paraatijoukkoja komensi Ilmavoimien esikunnan esikuntapäällikkö prikaatikenraali Timo Herranen. Paraatissa oli mukana yli 1 500 henkilöä, yli 40 ajoneuvoa ja 24 ilma-alusta. Paraatiin osallistui joukkoja Maa-, Meri- ja Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Rajavartiolaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä. Myös poliisin ja pelastustoimen ajoneuvot osallistuivat ohimarssiin. Paraatin vastaanottopaikka oli Harjun portaiden kohdalla Yliopistonkadulla. Joukot otti vastaan Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen.
Ranskan ilma- ja avaruusvoimat sekä merivoimat osallistui ylilentoon kolmen hävittäjän sekaparvella (otsikkokuva). Mukana oli Mirage 2000-5F, Mirage 2000D sekä Rafale -hävittäjät. Saksan ilmavoimat osallistui ylilentoon kahdella Eurofighter-hävittäjällä.
Ilmavoimien osastotaitolentoryhmä Midnight Hawks ei ollut mukana lippujuhlan päivän tapahtumissa. Sen käyttämät Hawk-koneet ovat edelleen lentokiellossa harjoituslennolla 15. toukokuuta tapahtuneen onnettomuuden tutkimusten ollessa käynnissä. Tämän takia peruuntuivat niin ylilento kuin esityslento Jyväskylässä.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun lippujuhlan päivän paraatin osallistui ulkomaalaisia ilma-aluksia. Saksan, Ranskan, Ruotsin ja Yhdysvaltain ilmavoimien hävittäjät osallistuvat Suomessa Satakunnan ja Lapin lennoistoissa monikansalliseen Arctic Challenge Exercise 23 -harjoitukseen. HK
Lue myös:
|
|||