Yhteisymmärrys EU:n koordinoiduista koronatoimista Kiinan suhteen - maski- ja ennakkotestisuositus

koronatesti_1Euroopan Unionin jäsenvaltiot saavuttivat 4. tammikuuta 2023 yhteisymmärryksen suositeltavista ennakoivista toimista koskien koronavirusta ja Kiinan avautumista matkailulle. Kiinan-lennoille suositetaan mm. maskipakkoa ja koronatestauksen toteuttamista satunnaisotannalla saapuville matkustajille.

EU-jäsenvaltiot keskustelivat puheenjohtajamaa Ruotsin johdolla toimista, joita nykyinen epidemiologinen tilanne vaatii EU:n ja Euroopan talousalueen osalta Kiinan koronavirustilanteen suhteen. Osapuolet saavuttivat yhteisymmärryksen suositeltavista toimista, kun Kiina avaa rajansa 8. tammikuuta 2023.

EU-jäsenvaltiot suosittavat Kiinasta saapuvien ja Kiinaan lähtevien lentojen matkustajille maskien käyttöä lennon aikana. Jäsenvaltiot ohjeistavat kansainvälisiä matkustajia, lentohenkilökuntaa sekä lentoasemien henkilökuntaa myös hygieniasta ja terveystoimista Kiinan osalta.

Koronavirustestauksen osalta jäsenvaltiot suosittavat Kiinasta saapuvilta matkustajilta vaadittavaksi negatiivista koronatestitulosta, jonka osalta koronatesti tulee ottaa enintään 48 tuntia ennen matkaa.
 
koronarokote_lepo_2Näitä toimia suositellaan lisäksi täydennettäväksi satunnaistarkastuksilla koskien Kiinasta saapuvia matkustajia sekä kaikkien positiivisten koronatestitulosten sekvensointia epidemiologisen tilanteen valvonnan vahvistamiseksi.
 
Myös Kiinasta saapuvien lentojen jätevedet tulee testata ja sekvensoida viruksen osalta kuten myös lentoasemien jätevedet.
 
Koronarokotusten osalta suositellaan rokotuksia edelleen sekä tehosterokotusten antamista erityisesti riskiryhmille.
 
EU:n poliittisen kriisitoiminnan integroitujen järjestelytoiminnan IPCR:n tuella Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC  ja Euroopan ulkosuhdehallinto EEAS jatkavat tilanteen arviointia maailman terveysjärjestö WHO:n arviot huomioiden. Yhdessä ne varmistavat tarvittavat ja koordinoidut toimet.

Jäsenvaltiot seuraavat ja arvioivat tilannetta sekä ovat valmiit ottamaan käyttöön muita tarvittavia toimia tammikuun 2023 puolivälissä.
 
Lue myös: