PEGASOS-tiedeprojektin Zeppelin NT -ilmalaiva on ollut viikon ankkuroituneena Skavstan lentoasemalla Tukholman eteläpuolella. Puuskainen tuuli on estänyt sen lennot. Lopulta lauantaina alus pääsi ilmaan ja lensi tutkimuslennon Asprevetenin mittauspisteen yläpuolella. Jos sää sallii, Zeppelin saattaa lähteä kohti Suomea ja Jämiä tiistaina. Zeppelin NT (D-LZFN) on matkannut kohti pohjoista hitaasti mutta varmasti. Se lähti 15. huhtikuuta Friedrichshafenista Saksasta kohti Suomea. Skavstaan alus saapui viime sunnuntaina. Toukokuussa D-LZFN tukeutuu Jämin lentokentälle, josta sillä lennetään mm. Hämeen Juupajoella sijaitsevan Helsingin Yliopiston Hyytiälän mittausaseman ylle. Lentokampanja Suomessa kestää kuusi viikkoa. PEGASOS-projekti (Pan-European Gas-AeroSOls climate Study) kartoittaa ilmakehän kaasuja, hiukkasia ja niiden suhdetta sääilmiöihin sekä ilmastonmuutokseen. Euroopan Unionin suurelta osin rahoittama projekti hyödyntää ilmalaivalentojen ohella maa-asemilla tehtäviä mittauksia. Lauantaisella lennolla Zeppelin lensi eri korkeuksissa ympyrää keräten ilmakehästä näytteitä. Ilmalaiva on käynyt Asprevetenin mittauspisteen päällä nyt kaksi eri kertaa. Lauantain lennolla oli käytössä CL9-laitepaketti (Cabin Layout). Sunnuntaiksi vaihdettiin CL5-varustus (lisätietoa tiedelaitteistoista allaolevassa linkissä). Lento jäi lyhyeksi sääolosuhteiden takia. Hankkeen blogin kommenttiosiossa kerrotaan Pegasoksen lähteävän nykysuunnitelman mukaan matkalle kohti Jämiä todennäköisesti tiistaina, mikäli sää vain sallii.
Zeppelinin CL-laitekokonaisuudet (englanniksi) Zeppelinin liveseuranta Lue myös:
|
|||