Helsinki-Vantaalla on otettu käyttöön uusi jonotusajan mittausmenetelmä terminaali 1:n ja 2:n turvatarkastuksissa. Keskimääräinen odotusaika näytetään kentän monitoreissa. Myöhemmin jonotustiedot voi katsoa myös lentoaseman verkkopalvelusta. Lue lisää » |
|||
Saapuvat 2A -aulan palvelut kohenivat tänä aamuna, kun uusi Jungle Juice Bar aloitti herkullisten mehujen ja smoothieiden myynnin. Aivan viereen muutti apteekki, joka ennen sijaitsi 2B-aulassa. Lue lisää » |
|||
Finnairin liikenne kasvoi syyskuussa henkilökilometreillä mitattuna noin 12 prosenttia edellisvuoteen nähden, kun kokonaiskapasiteetti kasvoi 14,7 prosenttia. Finnairin Aasian liikenteen kapasiteetti kasvoi 28,2 prosenttia ja liikenne henkilökilometreillä mitattuna 19,5 prosenttia; käyttöaste laski 5,6 prosenttia. Lue lisää » |
|||
Finnair päivittää vuoden 2011 toisen vuosipuoliskon näkymiään seuraavasti: Yhtiön alustavien tietojen mukaan sen kolmannen vuosineljänneksen tulos on voitollinen, mutta tämänhetkisten arvioiden mukaan sen neljännen vuosineljänneksen tulos on odotettua heikompi, minkä vuoksi toisen vuosipuoliskon kokonaistuloksen arvioidaan jäävän lievästi tappiollisiksi. Vuoden 2011 toisen vuosipuoliskon tuloksen arvioidaan kuitenkin olevan ensimmäistä vuosipuoliskoa parempi. Finnairin aiemman tulosohjauksen mukaan vuoden 2011 toisen vuosipuoliskon tulos olisi kääntynyt voitolliseksi. Lue lisää » |
|||
Qantas tilaa Airbusilta yhteensä 110 A320-perheeseen kuuluvaa lentokonetta. Sitova tilaus sisältää 78 A320neo- ja 32 A320-lentokonetta ja on Australian ilmailuhistorian suurin yksittäinen tilaus lentokoneiden määrällä mitattuna. Koneiden hankinta auttaa Qantasia uudistamaan laivastoaan ja laajentamaan toimintaansa tulevina vuosina. Lue lisää » |
|||
Rajavartiolaitos saa rahoituksen neljän kaksimoottorisen AB/B 412 helikopterien uusimiseen. Hallituksen vuoden 2012 budjettikatsauksessa osoitetaan 22 milj. euroa hankintoihin. Lisäksi Rajavartiolaitos uusii partioveneitään joihin on varattu 4 miljoonaa euroa. Molempiin hankkeisiin on haettu tai haetaan myös Euroopan unionin ulkorajarahaston rahoitusta. Lue lisää » |
|||
Lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminta on organisoitu uudelleen vuoden 2011 alusta. Lähtökohtana uudelleenjärjestelylle on ollut nykyisen helikopteritoiminnan säilyttäminen ja että valtio ohjaa toimintaan samansuuruisen rahamäärän kuin Raha-automaattiyhdistys on aikaisemmin myöntänyt rahoitusavustuksena lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminnan tukiyhdistyksille. Lue lisää » |
|||
Lentoliikenteen valvontamaksua on tarkoitus nostaa 1,00 eurosta 1,20 euroon. Maksua halutaan korottaa, koska nykyinen valvontamaksun tuotto ei kata lentoliikenteen valvontatehtävien aiheuttamia kustannuksia. Lue lisää » |
|||
Helsinki-Vantaan yli kaksi vuotta kestäneet mittavat muutostyöt ovat loppusuoralla. Lentoasemalla on kohennettu odotus- ja matkatavaratiloja sekä parannettu matkustajien ja lentoyhtiöiden palveluita. Tavoitteena on kehittää Helsinki-Vantaasta sujuva ja viihtyisä kenttä, joka pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Lue lisää » |
|||
Astrofyysikko Jason Steffen kehitteli tietokonemallinnuksella nopeimman tavan täyttää matkustajalentokone. Steffenin-mallissa kone täytetään takaa alkaen joka toiselle riville ensin ikkunapaikalle. Kun joka toinen rivi on täytetty, alkaa toinen täyttökierros väliin jääneistä riveistä. Käytäväpaikat täytetään vasta ikkunapaikkojen jälkeen. Menetelmän mukaisen täytön aikana ihmiset voivat nostaa laukkujaan hattuhyllyille ilman esteitä. Lue lisää » |
|||
Air Balticin pääjohtaja Bertolt Flick eroaa tehtävästään. Yhtiön osakkeenomistajiin kuuluva Flick toteaa, että viime kuukaudet ovat olleet yhtiölle vaikeita ja hän haluaa toimia yhtiön parhaaksi. Lue lisää » |
|||
Sunnuntaina 2. lokakuuta tapahtui purjelento-onnettomuus Suomen Urheiluilmailuopiston järjestämällä leirillä Espanjan pohjoisosissa, Jacan lentopaikan lähellä, noin klo 16.00 paikallista aikaa. Lue lisää » |
|||
British Airways on lanseerannut mittavan brändimainoskampanjan tukemaan viisivuotista investointiohjelmaansa, jonka keskiössä ovat asiakkaat. Kampanja, joka toteutetaan TV:ssä, sanomalehdissä, online-mediassa ja ulkomainoksissa, korostaa British Airwaysin perintöä ja ominaisuuksia, jotka tekevät British Airwaysistä erityisen: vuosikymmenten kokemus ilmailusta, huomaavainen palvelu ja brittityyli. Lue lisää » |
|||
Finnair aloittaa 7. lokakuuta reittilennot Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubaihin. Reitti lennetään talvikauden ajan kolmena päivänä viikossa. Lue lisää » |
|||
Helsingin Barokkiorkesteri saapuu 5. lokakuuta 2011 esiintymään Helsinki-Vantaalle terminaali 2:een. Musiikki ilahduttaa matkustajia iltapäivällä kello 14–17.30. Tempauksella kerätään varoja Roosa nauha -rahastoon rintasyöpätutkimuksen edistämiseksi sekä potilaiden ja omaisten neuvonnan kehittämiseksi. Finavia lahjoittaa merkittävän osan orkesterimaksusta Syöpäsäätiölle.
Lue lisää » |
|||
Finnairin lento Helsingistä Malagaa laskeutui matkustajan sairastapauksen seurauksena Frankfurtiin. Matkustajaa elvytettiin koneessa ja matkustamoon tiedotettiin vakavasta sairastapauksesta. |
|||
Uuden järjestelmän (ANOMS) hankinta parantaa ja nykyaikaistaa seurantaa sekä myös täyttää paremmin uuden ympäristöluvan määräyksiä. Lue lisää » |
|||
Flybe alkaa liikennöidä päivittäin kolmea lentoa Jyväskylän ja Helsingin väliä 30.10. alkaen. Flyben päätös Helsingin ja Jyväskylän välisen reitin jatkamisesta on seurausta Finnairin päätöksestä lakkauttaa omat lentonsa reitillä. Lue lisää » |
|||
Finnair suunnittelee muun muassa hallintotoimintojen keventämistä sekä markkinointi- ja jakeluaktiviteettien tehostamista parantaakseen kannattavuuttaan. Suunnitelma on osa Finnairin aiemmin julkaistua tavoitetta alentaa vuosittaisia kulujaan 140 miljoonalla eurolla vuoteen 2014 mennessä. Lue lisää » |
|||
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 674
- 675
- 676
- 677
- 678
- 679
- 680
- 681
- 682
- …
- seuraava ›
- viimeinen »