“Kyseessä on vähintäänkin merkittävä askel Suomen Ilmavoimien suorituskyvylle Naton jäsenenä. Kykenemme laajoihin tehtäviin ja toimimaan muutoinkin kuin kotimaan puolustuksen tukena, jossa olemme erittäin hyviä. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”, avasi hävittäjäosaston ja Karjalan lennoston Hävittäjälentolaivue 31:n komentaja komentaja everstiluutnantti Rami Lindström Lentoposti.fi:lle.
Ilmavoimat oli ennen jäsenyyttä ollut mukana Naton harjoituksissa jo useita vuosia, mutta Naton operatiivinen dokumentaatio avautui Suomelle ja Ilmavoimille vasta jäsenyyden myötä. Kyseinen dokumentaatio oli uutta asiaa, jota Ilmavoimissa opiskeltiinkin hartiavoimin. “Jokainen luki tuhansia sivuja ja ryhmäkeskusteluin varmistettiin, että ymmärretään asiat samalla tavalla. Simulaattoriin luotiin lento, jossa harjoiteltiin toimintaa Nato-proseduurien mukaisesti, sillä toimintatavat olivat hieman erilaisia”, kertoi everstiluutnantti Lindström oppimisprosessista.
“Teemme samaa asiaa, mutta hieman eri twistillä. Mahdollisen operatiivisen lennon osalta tehdään raportti tehdään vähän erityyppisesti ja mukaan liitetään mahdolliset valokuvat”, täsmensi everstiluutnantti Lindström. Suomalaisosasto raportoi toiminnasta myös kotimaahan. Sinne lähtee erityisesti tietoa miten operaatio sujuu myös ensimmäisen miehistön osalta. Suomi hoitaa Romanian operaation kolmessa rotaatiossa eli henkilöstöä vaihdetaan komennuksen aikana. “Romanian-komennus tuo meille myös paljon uutta oppia erityisesti ns. deployment-kyvyn osalta. Samalla saamme konkreettista oppia toiminnan vaatimuksista ja vaativuudesta, kun olemme pidempiä aikoja Suomen ulkopuolella. Kaikkiaan tämä on merkittävä askel Ilmavoimien kokonaissuorituskyvylle. Olemme aloittaneet tähän johtaneen polun rakentamisen pikkuhiljaa vuodesta 2009 lähtien ja nyt se rakentaminen on konkretisoitunut”, jatkoi everstiluutnantti Lindström.
Takana on jo merkittävä työ, sillä suomalaisen hävittäjäosaston evaluointi on suoritettu hyväksytysti ja tarvittavat leimat on saatu paperille. Nato-evaluointi ei ollut everstiluutnantti Lindströmille kuitenkaan ensimmäinen, sillä hän oli mukana jo vuoden 2009 evaluoinnissa, jossa Ilmavoimien valmiusyksikkö läpäisi vastaavan evaluoinnin ensimmäisenä puolustusliiton ulkopuolisena ilmavoimayksikkönä.
Suomen hävittäjäosaston operatiivinen toiminta Mihail Kogălniceanun tukikohdasta voitiin käynnistää evaluoinnin läpäisyn jälkeen 11. kesäkuuta 2024. Mahdollista jo toteuteutunutta operatiivista lentotoimintaa Romaniassa Ilmavoimat ei kommentoi.
Pieni annos tositoimista saatiin jo hieman aiemmin, sillä kesällä 2023 Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjät olivat Liettuassa turvaamassa Naton huippukokousta. Tuolloinen operaatio toteutettiin myös osin samalla henkilöstöllä, joka on nyt paikalla Romaniassa.
Suomen Hornet-osasto on lentänyt Romaniassa evaluoinnin lisäksi lentokoulutuksen mukaisia harjoituslentoja sekä osallistunut aiemmin kerrotun mukaisesti Ramstein Legacy 24 -harjoitukseen. “Hornet-osaston evaluointi saatiin päätökseen 9. kesäkuuta päättyneellä viikolla ja maanantaista 10. kesäkuuta lähtien olemme osallistuneet Ramstein Legacyyn. Seuraavalla viikolla olemmekin sitten normaalimmassa päiväjärjestyksessä”, kertoi everstiluutnantti Lindström.
Ajoittain Naton ilmaesikunta suunnittelee myös suurempia lentokierroksia ja käskee joukot osallistumaan tehtävälle. Vielä toistaiseksi Romanian operaatiossa Hornetit eivät ole tarvinneet ilmatankkauksia, sillä harjoitusalueet ovat olleet lähellä. “Harjoitustoiminnan suunnittelee Naton ilmaesikunta ja se varmasti järjestää ilmatankkausmahdollisuuden myös silloin, kun ilmaisemme tarpeen pidemmälle toiminta-ajalla. Tämä on järjestelykysymys. Kovin pitkälle Mustanmeren ylle emme lennä. Emme myöskään lennä tietyille NOTAM-alueilla, joilla ei ole turvallista toimia”, kertoi everstiluutnantti Lindström.
“Verrattuna muihin maihin meillä on täällä pieni henkilöstömäärä, mutta lennämme niin paljon kuin se antaa myöden. Voimme kuitenkin suorittaa päivystys- ja harjoitustoimintaa samanaikaisesti. Itsekin olen ehtinyt lentämään muutaman lennon, mutta painotamme lentokoulutusta nuoremmille arvokkaan kokemuksen saamiseksi”, kertoi everstiluutnantti Lindström.
“Ennen operaatioon lähtöä olemme harjoitelleet sotilaan perustaitoja, jonka lisäksi on laitettu itsemme viivalle mm. naton personnel recovery -asioissa eli siitä millä tavoin ohjaajat haetaan turvallisesti kotiin mahdollisen heittoistuinhypyn jälkeen”, sanoi everstiluutnantti Lindström. “Meillä on täällä positiivinen tunnelma ja yhteistyö brittien sekä romanialaisten kanssa on mutkatonta. Voimme kävellä viereiseen leiriin ja suunnitella harjoituksen sekä myöhemmin käydä sen läpi ihan kasvotusten. Se on merkittävä etu verrattuna siihen, että toimisimme eri paikoista, jolloin tarvittaisiin salatut yhteydet lentotoiminnan läpi käymiseksi”, kertoi everstiluutnantti Lindström.
Logistiikka on suuressa roolissa, sillä suomalaisosaston Romaniassa tarvitsemat tavarat on toimitettu perille maanteitse, laivarahtina sekä lentäen. Erilaiset kuljetusmuodot vaativat myös huomioimaan matkaan kuluvan ajan, joka taas on tarkoittanut joidenkin varusteiden osalta hyvin aikaista pakkaamista. Osan tarvittavista palveluista suomalaisosasto hankkii suunnitellusti paikanpäältä Romaniasta.
Suomalaisjoukot asuvat tilaustyönä rakennetussa konttikylässä, joista osa on omia ja osa rakennettu paikan päällä. Miehistöllä on käytössään mm. kuntosali sekä tietenkin itse rakennettu suomalainen sauna. Normaalin operatiivisen toiminnan lisäksi everstiluutnantti Lindströmin johtamalla osastolla on vielä yksi erityisen tärkeä tehtävä. Se on tiedonsiirto Romaniaan seuraavaksi saapuvalle henkilöstölle. “Meillä on täällä mukavaa ja mielellään olemme paikalla. Alkuun porukalla oli tietysti erilaisia stressitekijöitä, kun mennään hieman tuntemattomampaan ympäristöön. Olemme tehneet paljon opiskelua, jota on seurannut evaluaatiot ja testit. Olemme päässeet jännittyneistä tunnelmista eteenpäin ja nyt meillä on hymyä huulilla”, päätti everstiluutnantti Lindström. MH Lue myös uutisemme aiheesta:
|
|||