Helsinki Citycopterin uudet ACH130-helikopterit Suomeen – tavoitteena laajentaa Pohjoismaihin

HCX_vesi_2Suomalaisen helikopterilentoyhtiö Helsinki Citycopterin laivastoon hankitut kaksi Airbus Helicopters ACH130 -helikopteria (Airbus Corporate Helicopters) ovat saapuneet Suomeen. Uusien edustusluokan helikoptereiden myötä suomalaisyhtiön tarjoamat palvelut nousevat kokonaan uudelle tasolle. Helsinki Citycopterin laivastossa on jo viisi helikopteria ja uuden kaluston myötä tavoitteena on laajentaa toimintaa Suomessa, mutta myös muihin Pohjoismaihin.

Vuonna 2020 operoinnin aloittanut Helsinki Citycopter on onnistunut tuomaan korkealaatuiset helikopteripalvelut entistä laajemman yleisön saataville ja kysyntä on ollut merkittävää niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Ensimmäisen merkittävän laajennusaskeleen yhtiö otti marraskuussa 2021, kun se julkisti kahden Airbus Helicopters ACH130-helikopterin hankinnan. Toinen merkittävä harppaus otettiin maaliskuussa 2022, kun liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi Helsinki Citycopterille oman AOC:n eli lentotoimintaluvan.

HCX_kopteri_Joonas_AriSuomen uusin lentoyhtiö Helsinki Citycopter esitteli 24. toukokuuta 2022 uusia Airbus Helicopters ACH130-helikoptereitaan Helsinki-Vantaalla. Tätä Airbus Helicoptersin valmistamaa helikopterityyppiä kuvataan lento-ominaisuuksiltaan ja turvallisuudeltaan sekä ympäristöarvoiltaan oman luokkansa edistyksellisimmäksi.

Olemme ylpeitä ja onnellisia, että vain reilu vuosi lanseerauksestamme saamme esitellä näin suuria uutisia. Uusi kalustomme on turvallisuus-, lento- ja matkustusominaisuuksiltaan maailman parasta, ja suunnannäyttäjä myös ilmailun kestävästä kehityksestä”, avasi Helsinki Citycopterin perustajaosakas Joonas Nurmi.

HCX_vesi_4Helsinki Citycopter on tilannut ja hankkii suoraan omistukseensa yhden Airbus Helicopters ACH130 -helikopterin. Toinen helikopteri on vuokrattu käyttöön suomalaisomistajalta. Nämä Airbus Helicoptersin tehtailla Ranskan Marignanesta kuluvan vuoden aikana valmistuneet ACH130-helikopterit OH-HCX (msn 9233) ja OH-HOO (msn 9204) siirtolennettin kolmen päivän aikana Suomeen reitillä Marseille-Done-Mainz-Malmö-Nyköping-Helsinki. Molemmat helikopterit on rekisteröity Suomeen toukokuun 2022 aikana ja Helsinki Citycopterin lentotoimintalupaan ne liitettiin esittelypäivänä.

HCX_vesi_3Linjakkaat ja arvokkaan mustat ACH130 -helikopterit saapuivat Helsinki-Vantaalle aamupäivästä 24. toukokuuta, jolloin ne saivat lentokentän pelastusajoneuvoilta perinteisen avauslennon vesisuihkutervehdyksen. Vastaavaa ei Suomessa näe turhan usein helikoptereiden osalta.

ACH130 on seitsemänpaikkainen ja yksimoottorinen helikopteri, joka perustuu suosittuun Eurocopter EC130 T2 -helikopteriin eli nykyiseen Airbus Helicopters H130 -helikopteriin. Kyseessä on siis helikopterityypin VIP-versio. Kaikkiaan eri versioita H130 -helikopterista on käytössä ympäri maailmaa jo yli 700 kappaletta.

HCX_kopteri_Ari_1”Tarjoamme uusien koptereidemme myötä mieleen jäävän matkustuselämyksen niin yritys- kuin yksityisasiakkaillekin. Lentokentistä riippumaton helikopteri myös täydentää Suomen lentoverkostoon viime vuosina syntyneitä aukkoja, sillä lentoja maakuntiin on vähennetty ja useilta kentiltä on kaupallinen lentotoiminta lopetettu. Haastavatkin kohteet ovat saavutettavissa kopterilaivastollamme mukavammin ja nopeammin kuin millään muulla kulkuneuvolla”, kertoi Helsinki Citycopterin perustajaosakas ja lentotoiminnan johtaja Ari Kallinen.

Näiden helikoptereiden voimanlähteenä on jopa 952 hevosvoimaa antava luotettava Safran Arriel 2D -moottori, jossa on hyödynnetty uudenlaisia ratkaisuja sekä materiaaleja. Moottorissa on mm. kaksikanavainen FADEC-järjestelmä (Full Authority Digital Engine Controls ) ja kahdennettu hydraulijärjestelmä. Lisäksi helikopterissa on ns. melua vähentävä Fenestron-pyrstöroottori, jossa on useampi pienempi roottorinlapa.

HCX_kopterit_Joonas_2“Luvassa on miellyttävää ja vakaata kyytiä. Matkustuskokemus on aivan erilainen kuin aiemmissa helikoptereissa. ACH130-helikoptereiden matkustamo on tilava ja hiljainen”, kertoi Nurmi.

Uusia ratkaisuja ACH130-helikopterissa edustaa aktiivinen tärinänvaimennusjärjestelmä, joka on tuttu suuremmasta H215 Super Puma -helikopterista. Järjestelmä vaimentaa lennonaikaista tärinää viiden kiihtyvyysanturin ja neljän aktuaattorin avulla. Järjestelmän toimintaa demonstroitiin esittelylennolla Lentoposti.fi:lle. Ero järjestelmän päällä ollessa on merkittävä siihen ettei sitä olisi helikopterissa lainkaan. Ratkaisu parantaa matkustuskokemusta siis selvästi ja lento tärinänvaimennus aktiivisena vastaa jo melko hyvin automatkaa maantiellä.

HCX_kopterikirja_1Toinen merkittävä osa matkustuskokemusta on alhainen melutaso, joka on ACH130-helikopterin matkustamossa 6 dB alle kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n raja-arvojen. Lennolla matkustajat saavat mukavat kuulokkeet, jotka vähentävät melua ja mahdollistavat keskustelut sisäpuhelinjärjestelmän avulla.

Näkyvyys ulos helikopterista on hyvä kaikilta istumapaikoilta, sillä valoisan ja tilaa tarjoavan matkustamon ympäröivä ohjaamoikkuna jatkuu katosta lattiaan saakka. Matkustamon rakenne on mahdollistanut helikopteriin täysin tasaisen lattiaratkaisun. Matkustamon koko on noin 3,7 kuutiometriä.

HCX_ilmastointiNäkymä etuistuimelta ulos on lähes esteetön. Penkkien asettelu 3+4 -konfiguraatioon on jättänyt mukavasti väljyyttä matkustamoon sen sijaan, että istuimia olisi asennettu vielä yksi enemmän. Näin myös takarivin keskipenkeiltä avautuu mukava näkymä ulos niin eteenpäin kuin suurten sivuikkunoidenkin kautta.

HCX_kopteri_takapenkki_1Auringonpaisteesta ja korkeasta ulkolämpötilasta huolimatta matkustamossa on aina haluttu lämpötila modernin automaatti-ilmastoinnin ansiosta. Suomessa ilmastoituja helikoptereita on ilmeisesti viitisen kappaletta, joista kolme lentää Helsinki Citycopterin lennoilla.

Uusissa ACH130 -helikoptereissa ratkaisu on lisäksi toteutettu niin etteivät myöskään ilmastointikanavat estä näkyvyttä ulos matkustamosta.

HCX_kaato_1Helsinki Citycopterin kaksi ACH130 -helikopteria on sisustettu yhtiön toiveiden mukaisesti. Käytännössä kyseessä on corporate-mallin ratkaisu, jossa on valikoitu halutut nahkapenkien värit sekä saumaukset ja tikkaukset. Istuimet tarjoavat tilantuntua ja niillä on mukava matkustaa.

Yksityiskohdat ovat tärkeitä ja koska helikopterikyyti on ainakin osalle matkustajille ripaus luksusta arkeen on kopterin eteen levitetyllä punaiselle matolle astuminen yksi osa matkustuskokemusta. Lisämukavuutta matkustajille on tarjolla matkustamossa Balmuirin vilteistä ja tyynyistä.

HCX_pilotit_1Helsinki Citycopterilla lentäjät ovat moniosaajia myös asiakaspalvelun parissa. Helikopterin rahtitilasta löytyy Iittalan Ultima Thule -laseja ja shampanjaa sekä entistä suositumpaa alkoholitonta vaihtoehtoa.

Lentäjä avaa pullon ja kaataa luksuksen tuntua tuovaa kuplivaa juomaa asiakkailleen. Pullon hän laittaa vielä cooleriin ja asettaa sen tämän jälkeen omalle paikalleen matkustamoon.

HCX_kopteri_2Lentäjä istuu ACH130-helikoptereissa poikkeuksellisesti ohjaamon vasemmassa reunassa. Helikopteri on suunniteltu erityisesti Yhdysvaltain markkinoille ja ratkaisu mahdollistaa ohjainten suojaamisen matkustajilta.

Valmistajan mukaan helikopteri on tehty lentäjää varten eikä Airbus Helicoptersilla ole tarjolla ns. checkilistoja operointia varten. Toiminta on hyvin suoraviivaista ja vain muutaman napin ja kytkimen painalluksella OH-HCX:n moottorit ovat jo käynnissä ja ilmastointi viilentää matkustamon hetkessä.

HCX_nousee_helipadiltaLyhyen ilmarullauksen jälkeen Citycopter saa lentoonlähtöluvan Helsinki-Vantaan lentoaseman Helipad Yankeelta ja ACH130 -helikopteri irtoaa maavaikutuksesta.

Lentäjän eteen avautuu Garmin G500H Txi -avioniikkajärjestelmä, joka sisältää myös SVS-järjestelmän (Synthetic Vision System) sekä helikoptereihin toteutetun HTAWS-maastovaroitusjärjestelmän (Helicopter Terrain Avoidance And Warning System).

HCX_Garmin_1G500H Txi -järjestelmää voi ohjata kosketusnäytön avulla tai perinteisemmistä kytkimistä. Kosketuskäyttöä varten näytön alareunassa on erityinen tuki, johon lentäjä voi tukea kätensä osuakseen ruudun painikkeisiin.

Lennolla perinteiset kytkimet vievät kuitenkin voiton käytettävyydessä, sillä helikopterissa ei ole automaattiohjausta.

HCX_HTAWSPääohjaamonäyttö esittää ns. PFD-tietoja (Primary Fligh Display), joka sisältää mm. keinohorisontin, korkeus-, nopeus- ja pystynopeusmittarit sekä suuntahyrrän ja tarvittavat järjestelmäilmoitukset. Näyttö voidaan kuitenkin tarvittaessa jakaa niin, että toisella puolella voidaan esittää ilmailukarttoja tai GPS-sijaintitietoa karttapohjalla.

Helsinki Citycopterin ACH130-helikopterin ohjaamossa lentäjällä on myös iPad, joka asennetaan integroituun telineeseen. Tabletissa on käytössä VFR-lentojen suunnitteluun ja navigointiin soveltuva SkyDemon-ohjelma.

Esittelylennolla ACH130 -helikopteri tarjosi erittäin tasaista kyytiä hieman reilun 100 solmun nopeudella. Suurimmalla matkalentonopeudelle eli 128 solmun vauhdissa tärinä hieman lisääntyi, mutta ei silloinkaan tehnyt suurta muutosta matkustuskokemukseen. Tuolloin polttoaineenkulutus on luonnollisesti suurempi.

HCX_kopteri_1Vankkarakenteisen ACH130 -helikopterin matkustamoistuimet on suunniteltu vastaanottamaan suuriakin kiihtyvyyksiä ja helikopterin integroitu polttoainesäiliö on suunniteltu kestämään merkittäviä iskuja. Osoitus tehokkaasta moottorista ja vankasta rakenteesta on kyky nostaa ilmaan 1500 kg ulkoista kuormaa. Helikopterin maksimi lentoonlähtöpaino on 2500 kg ja ulkoisen kuorman kanssa 3050 kg. Turvallisuusratkaisuja edustaa myös OH-HCX:n jalaksiin asennetut hätäkellukkeet, jotka laukaistaan mikäli helikopteri päätyy veteen.

HCX_reittikarttaSightseeing lennon sijaan helikopterin kohteena voisi olla esimerkiksi asiakkaan pihamaa, mökin rantakallio tai vankkarakenteinen laituri. Helikopterin tilantarve on yllättävän pieni, joka todettiin myös esittelylennolla matalalähestymisellä mökkilaiturille. Helikopterin iskunkestävän ja korroosiosuojatun komposiittirakenteisen pääroottorin halkaisija on 10,69 cm. Rungon pituus on 12,64 metriä ja siten roottoria rajoittavampi mitta. Helikopterin huippunopeus on siis jopa 240 km/h ja maksimilentoaika on kolme tuntia, joka mahdollistaa lennot välilaskutta hieman reilun 600 kilometrin päähän.

"Tulemme uudella kalustolla laajentamaan palveluamme Suomen kohteiden lisäksi myös muihin Pohjoismaihin”, raotti Kallinen suunnitelmia.

HCX_avioniikka_1Suomalaisoperaattori on noussut lyhyessä ajassa merkittäväksi elämysten tuottajaksi Suomessa ja Euroopassa. Myös Airbus Helicopters on vaikuttunut siitä miten hyvin Helsinki Citycopterin toiminta on käynnistynyt Suomessa poikkeuksellisten olojen vallitessa.

"Upeat ihmiset ja yhteistyökumppanit ovat mahdollistaneet pienen yrityksen kasvun. Toiminta käynnistettiin kahden viikon kokeilujaksolla ja hetkessä kaikki lennot oli myyty ja varauksia haluttiin tehdä myös pidemmälle", kiitteli Nurmi yhtiön saamaa tukea ja avasi toiminnan käynnistymistä.

Suomessa helikopterit eivät ole olleet viime vuosina niinkään matkustajaliikennekäytössä vaan lähes ainoastaan työkäytössä kuten kuvauslennoilla, linjasahauksilla ja koulutuskäytössä.

HCX_kopteri_3Helsinki Citycopter on halunnut mahdollistaa erilaisen liikkumismuodon ja elämyksen kokemuksen entistä useammalla asiakkaalle. Yhtiön tuotevalikoimassa on useita eri hintaisia palveluita ja pääasialliset tuotteet ovat elämyslennot sekä tilauslennot.

Ensimmäisestä esimerkkinä on auringonlaskulento Helsingin yllä, joka on mahdollista toteuttaa muutamalla sadalla eurolla. Liikematkustajille räätälöity palvelu puolestaan mahdollistaa vaikka jopa 20 minuutin vaihtoajalla jatkolennon helikopterilla Helsinki-Vantaalta kohteeseen, joka sijaitsee perinteisen lentoliikenteen ulottumattomissa.

HCX_kopterit_Joonas_1"Tampereelta New Yorkiin matkalla oleva matkustaja voisi lähteä matkaa vaikka omalta kotipihaltaan vain tunti ja 40 minuuttia ennen lentokoneen lähtöä Helsinki-Vantaalta", kuvaili Nurmi Helsinki Citycopterin palveluiden mahdollisuuksia.

Noin 20-minuutin mittaisella helikopterilennolla Helsingin ympäristön ja saaristoalueen näkee jo varsin kattavasti. Helsinkiä kelpaa esitellä matkailijoille yläilmoista ja uudenlaisen kokemuksen lento tarjoaa myös suurelle osalla suomalaisiakin.

HCX_lennolla_2Helsinki Citycopterin yhteistyökumppaneiden avulla helikopteripalveluun voi yhdistää esimerkiksi limusiini- tai venekyydin. Suunnitelmissa on myös sijoittaa yksi yhtiön käyttämistä helikoptereista Keski-Suomen seudulle, jolloin asikkaita voitaisiin palvella laajemmin ilman pitkiä siirtolentoja.

"Monet asiakkaat ovat ostaneet tuotteemme lahjaksi, joka ei paljastu lahjansaajalla kuin vasta helikopterille saavuttaessa", kertoi Nurmi.

HCX_lennollaHelsinki Citycopterin odotetaan lanseeraavan lähitulevaisuudessa uusien helikopterien mahdollistamia palveluita asiakkailleen. Kansainvälinen matkailu on elpynyt ja Helsinki Citycopter on markkinoinut esimerkiksi Yhdysvalloissa See more in less time -palvelua, jonka avulla asiakas voi yhdistää useamman kohteen yhden viikonlopun ajalle. ACH130-helikoptereiden myötä toimintaa suunnitellaan laajennettaksi myös muihin Pohjoismaihin.

HCX_kaato_2Helikopteri voisi tarjota elämyksiä luksus-risteilyn vaihtoehtona tai osana risteilykokemusta. Helsinki Citycopterin Yhdysvalloissa markkinoima palvelu mahdollistaisi Suomen, Ruotsin ja Norjan vierailut vain neljässä tai viidessä päivässä. Helikopterilentojen lisäksi tuotteeseen on räätälöity mukaan viiden tähden hotellimajoitukset sekä muut tarvittavat palvelut paikkakunnalta.

"Lennetään Etelä-Norjaan vuonon rannalle, josta matkustajat nousevat yksityisjahdille risteilylle. Tämän jälkeen helikopterilennolla suunnataan taas uuteen kohteeseen. Tuotteessa pisin lentomatka on noin kaksi tuntia. Kiinnostus on ollut suurta ja toivomme sille menestystä", avasi Nurmi yhtiön tulevaisuuden suunnitelmia.


Lentoyhteyksiä lentokenttäverkoston ulottumattomiin räätälöidyin matkustuskokemuksin


HCX_vesi_1Helsinki Citycopter tarjoaa lentokentistä riippumattomia räätälöityjä matkustuspalveluita yksityis- ja yritysasiakkaille. Helikopteripalvelu täydentää lentoasemaverkoston aukkoja ja mahdollistaa haastavienkin kohteiden tavoittamisen nopeasti ja helposti.

Helsinki Citycopterin kalustona ovat Airbusin valmistamat edustustason ACH130 (OH-HCX, OH-HOO) -helikopterit ja H125 (OH-HEA) ja EC120 (OH-HEE) -helikopterit sekä Robinson R44 -helikopteri, jolla voidaan lentää mm. erilaisia koulutuslentoja sekä lyhyitä esittelylentoja. Näillä helikoptereilla voidaan kuljettaa kerrallaan 4-6 henkilöä. Helsinki Citycopter työllistää nykyisin kahdeksan henkilöä, joista neljä on helikopterilentäjiä.

Yhtiön ensimmäisen uuden ACH130-helikopterin rekisteritunnuksen loppuosa HCX on myös lentoyhtiön kolmikirjaintunnus. Lennoilla käytettävä radiokutsu on kuvaavasti Citycopter, joka lisää tilannekuvaa niin lennonjohdossa kuin muun liikenteen osalta.

HCX_Neste_3Helsinki Citycopter on mukana Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmassa ja Helsingin kaupungin vastuullista matkailua edistävässä kumppanuusverkostossa. Uudenmaan liitto nimitti Helsinki Citycopterin vuoden 2022 startup-yhtiöksi. Toukokuussa 2022 Helsinki Citycopter aloitti myös yhteistyön Nesteen kanssa uusiutuvan lentopolttoaineen käytöstä lennoillaan. MH

Lue myös uutisemme:
Helsinki Citycopter lentää Nesteen SAF-polttoaineella – tavoitteena toiminnan hiilineutraalius vuonna 2023

Helsinki Citycopter on nyt lentoyhtiö - Traficom myönsi yhtiölle AOC-lentotoimintaluvan
Helsinki Citycopter osti uuden Airbus Helicopters ACH130 -helikopterin - vuokraa toisen samanlaisen