Ensimmäinen Comac C919 esiteltiin rollout-tilaisuudessa Shanghaissa

Comac_C919_rolloutEnsimmäinen kiinalaisvalmisteinen Comac C919 -matkustajakone esiteltiin rollout-tilaisuudessa Shanghain Pudongin lentokentällä 2. marraskuuta. Nykyisen aikataulun mukaan C919:n ensilennon on määrä tapahtua vuoden 2016 aikana.

Comac (Commercial Aircraft Corporation of China) C919-koneen kehitystyö alkoi vuonna 2008 ja sen ensilennon oli määrä tapahtua jo vuonna 2014. Nykyisen aikataulun mukaan kone valmistellaan vuoden 2016 aikana tapahtuvalla ensilennolle. Ensimmäiset toimitukset on suunniteltu Chengdu Airlinesille vuoteen 2020 mennessä. Tarkkaa aikataulua ei ole julkistettu.

Comac_C919_1C919 tarjoaa kaksiluokkaisessa matkustamokonfiguraatiossa kaikkiaan 158-matkustajapaikkaa. Koneen kantama on versiosta riippuen 2200 - 3000 merimailia. Voimanlähteinä koneessa on kaksi CFM Internationalin LEAP-1C -moottoria.

Comac on saanut C919-matkustajakoneesta jo 517 tilausta kaikkiaan 21 asiakkaalta, joita ovat lentoyhtiöt ja leasingyhtiöt. Suurin osa tilaajista on kiinalaistoimijoita.

Comac pyrkii koneuutuudellaan kiilaamaan markkinoille Airbusin ja Boeingin duopolin sekaan. C919-koneen maailmanlaajuista markkinointia on tukemassa leasingyhtiö ICBC.

Uuden koneen kokoonpanosta kertovassa videossa (alla) vaikuttaa siltä, että runkolohkoihin ei vielä ole asennettu järjestelmiin kuuluvia komponentteja. Kyseessä ovat pelkät rakenneosat ja rungon valmistelu lentokelpoiseksi vaatii vielä runsaasti työtä.

C919 on toinen kiinalaisvalmisteinen matkustajakone sitten 70-luvulla kehitetyn Shanghai Y-10 -matkustajakoneen jälkeen. Niitä rakennettiin vain kolme koneyksilöä.

Vuonna 2008 ensilentonsa tehnyt Comac ARJ21 Xiangfeng sen sijaan on menestyksekkäämpi. Kiinassa lisenssillä valmistettua MD-80-konetta suuresti muistuttavaa tyyppiä on tilattu yli 342 kappaletta

 

CCTV Comac C919 rollout

C919 kokoonpano

 Kello 14.30: Juttua täydennetty tiedoilla ARJ21-matkustajakoneesta.