EU-komissio hyväksyi Etihadin ja Alitalian yhteistyön

Alitalia Airbus A320EU-komissio on antanut hyväksyntänsä uudelle Alitalialle, jonka omistavat yhdessä Etihad Airways ja Alitalia. Yhtiöt voivat nyt alkaa toteuttamaan elokuussa julkistamaansa strategista yhteistyötä.

Tuoreen päätöksen mukaan yhteistyö noudattaa EU:n kilpailusäännöksiä eikä ole myöskään yrityskeskittymien valvontaa koskevan EY-asetuksen (N:o 139/2004) vastainen. Osapuolet pyrkivät saamaan tarvittavat järjestelyt päätökseen vuoden loppuun mennessä.

Järjestelyjen myötä muodostuu uusi Alitalia, johon siirretään entisen yhtiön lentotoiminta. Uuden toimijan omistavat yhdessä Alitalia Compagnia Aerea Italiana S.p.A. (Alitalia CAI)  ja Etihad Airways PJSC (Etihad). Etihad saa omistukseensa myös Alitalian kanta-asiakkuusohjelman.

Etihad_engine_1Kilpailusäännöstöjen mukaan ainoa huolenaihe koskee Rooman ja Belgradin välistä lentoliikennettä. Alitalia ja Air Serbia ovat ainoat yhtiön tällä reittivälillä. Etihad on molempien yhtiöiden omistajia. Reittivälille on sovittu vapautettavaksi kaksi slottia mahdollisen uuden toimijan tarpeisiin.

"Olemme ilahtuneita, kun voimme siirtyä eteenpäin tässä prosessissa", kommentoi Etihadin toimitusjohtaja James Hogan.

"Alitaliaan investoiminen on molempien lentoyhtiöiden etu. Tärkeinä on kuitenkin tarjota enemmän valinnavaraa ja laajempia matkustusvaihtoehtoja liike- ja lomamatkalaisille Italiassa".

Alitalian pääkenttä on Rooman Fiumicino ja yhtiö kuljetti vuonna 2013 noin 24 miljoonaa matkustajaa. Talvikaudella yhtiön verkostossa on 83 kohdetta joista 26 on Italiassa ja57 ulkomailla. Viikoittaisia lentoja on 3650. Yhtiön laivaston seitsemän vuoden keski-ikä on yksi maailman nuorimpia.

Vuonna 2003 perustettu Etihad puolestaan kuljetti vuoden 2013 aikana 11,5 miljoonaa matkustajaa lentäen 111 kohteeseen (nykyiset + ilmoitetut avaukset) yli 200 koneen laivastolla. Yhtiön kotikenttä on Abu Dhabissa. 

Etihad omistaa osuudet Alitalian lisäksi myös Airberlinistä, Air Seychellestä, Virgin Australiasta, Aer Linguksesta, Air Serbiasta ja Jet Airwaysistä. Niiden lisäksi se omistaa myös Sveitsissä toimivan Etihad Regionalin, jota operoi Darwin Airline.

Lue myös: