FAA aloittaa poikkeuksellisen erikoistutkinnan Boeing 787:n sähköongelmista

N7874net_boeing(päivittynyt) Polttoaine- ja öljyvuotoja, rikkoutunut tuulilasi ja pahimpana akkutulipalo. Siinä Boeing 787 -matkustajakoneen kuluneen viikon aikana tuottamia otsikkoja. Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA järjesti perjantaina lehdistötilaisuuden, jossa se kertoi aloittavansa erikoistutkinnan, joka keskittyy nimenomaan sähköpuolen ongelmiin.

Perjantaina 16.30 Suomen aikaa alkaneessa lehdistötilaisuudessa oli paikalla tehtävässään vasta vuoden alussa aloittanut Federal Aviation Administrationin (FAA) pääjohtaja Michael Huerta ja Yhdysvaltain liikenneministeri Ray LaHood.

On varsin poikkeuksellista, että näin korkealta taholta otetaan kantaa jo tyyppihyväksytyn koneen ongelmiin. Boeingilta tilaisuudessa oli julkisuudessa harvoin yhtiötä edustanut liikennekonepuolen johtaja Raymond Conner.

Toisaalta panostus korostaa 787 Dreamlinerin tärkeyttä Boeingille ja koko Yhdysvaltojen ilmailuteollisuudelle: koneita on toimitettu viitisenkymmentä ja tilattu noin 800. Siten ei ole ihme, että tiedotustilaisuus veti paikalle yli 100 toimittajaa.

787_fire2_bostonfiredeparmentMaanantainen tulipalo Bostonin Loganin lentoasemalla syttyi takarungon laitetilassa sijaitsevassa APU-turbiinin litium-ioni -akussa tai sen välittömässä läheisyydessä. Boeing 787 on ensimmäinen matkustajakone, jossa tätä tehokasta mutta potentiaalisesti palovaarallista akkutyyppiä käytetään.

Uudessa komposiittirakenteisessa 787:ssa on muutenkin aiemmasta monilla tavoin poikkeava sähköjärjestelmä. Koneessa on useita ennen hydraulisesti tai vuodatusilmalla hoidettuja järjestelmiä korvattu sähköisillä. Esimerkiksi jäänpoisto ja jarrut toimivat sähköllä.

Nyt käynnistetyssä tutkimuksessa FAA käy yhdessä Boeingin kanssa läpi jo tyyppihyväksynnässä hyväksytyt suunnitelmat sekä käynnissä olevat tuotantoprosessit niin ulkoistetussa osavalmistuksessa kuin loppukokoonpanossa. Painopiste on koneen sähköjärjestelmissä; erityisesti akuissa ja sähköpaneeleissa.

Aikataulua tutkimuksen valmistumiselle ei tiedotustilaisuudessa annettu. Selvitystyön laajuuden ja keston määrää se, millaisia seikkoja mahdollisesti paljastuu.

FAA vakuuttaa, että Boeing 787 on edelleen täysin turvallinen lentää ja se on käynyt läpi erittäin laajan koelento-ohjelman. Koneen lentokieltoon laittamista ei harkittu.

Boeing vakuuttaa koneen olevan turvallinen

"Boeing on yhtä sitoutunut lentomatkustuksen turvallisuuteen, kuin liikenneministeri Ray LaHood ja FAA:n johtaja Michael Huerta ilmaisivat aamuisessa puheessaan Washingtonissa."  kommentoi Boeingin toimitusjohtaja Jim McNerney.

Erilaiset viat kuuluvat aina uuden konetyypin käyttöönottoon käyttökokemusten karttuessa. Boeing vakuuttaa hoitavansa mahdolliset ongelmat kuntoon.

"Olemme 100 prosenttisesti prosessien takana, jotka johtivat Boeing 787-koneen tyyppihyväksyntään ja käyttöönottoon. Uskomme, että erikoistutkimus vahvistaa luottamusta asiakkaiden ja matkustajien osalta turvallisuuden suorituskyvyn ja innovatiivisen uuden Dreamlinerin kanssa," päättää McNerney.

Boeingin 787 Dreamlinereilla on lennetty jo 50 000 tuntia ja tyypillä operoidaan päivittäin jo yli150 lentoa. Valmistajan mukaan koneen suorituskyky on ensimmäisestä päivästä lähtien ollut historian parhainta luokkaa.

Alku onkin sujunut aivan kuten Boeing 777 -koneen käyttöönottovaiheessa. Viidentoista kuukauden lentojen jälkeen 787 laivaston lähtöluotettavuus on ollut yli 90 prosenttia. Boeingin lausunnon mukaan yhtiö toivottaakin erikoistutkinnan tervetulleeksi.

Yli vuosi sitten valmistunut 787 on käynyt läpi vankimmat ja perinpohjaisimmat tarkastusprosessit FAA:n historiassa. Boeing on täysin luottavainen koneen turvallisuuteen lentokoneen suunnittelun ja valmistamisen osalta.

"Normaalin käytännön mukaan noudatamme tiukkaa ja jatkuvaa arviointia työkalujemme, prosessiemme ja järjestelmien osalta, jotta voimme taata asiakkaillemme korkeimman mahdollisen turvallisuuden ja luotettavuuden," kertoo valmistaja lausunnossaan.

Lue myös: