Finavian lentoasemilla oli vuoden 2015 tammi-kesäkuussa yhteensä 9,75 miljoonaa matkustajaa (9,7 miljoonaa 1−6/2014). Matkustajamäärissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia edellisvuoteen verrattuna ja kokonaismuutos on + 0,1 %. Liikenneilmailun osalta laskeutumiset vähenivät alkuvuonna 3,9 %, mikä kertoo yhdessä matkustajamäärien nousun kanssa Suomessa operoivien lentokoneiden täyttöasteiden parantumisesta. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä kasvoi tammi-kesäkuussa 1,3 %, ja matkustajia oli yhteensä 7,9 miljoonaa. Kansainvälisiä matkustajia oli Helsinki-Vantaalla 6,6 miljoonaa, joka on 1,6 % enemmän vertailujaksoon nähden. Kansainvälinen vaihtomatkustus kasvoi alkuvuoden aikana 3 %. Helsinki-Vantaan alkuvuoden matkustajamäärä on samansuuruinen kuin Lontoon ykköskentän Heathrown yhden kuukauden matkustajamäärä. Sen uusi kesäkuun ennästys on 6,68 mijoonaa matkustajaa, jotka lensivät 40 626 lennolla.
Teemme myös jatkuvasti paljon työtä sen eteen, että Helsinki-Vantaan tunnettuus Euroopan ja Aasian välisenä solmukohtana entisestään paranee", jatkaa Sundelin.
Matkustajien määrä kotimaan lennoilla laski hieman edellisvuoteen verrattuna. Alkuvuonna matkustajia oli kotimaan lennoilla yhteensä 2,7 miljoonaa, joka on 0,4 % vähemmän vertailujaksoon nähden.
Verkostolentoasemista matkustajamäärä sisältäen sekä kotimaisen että kansainvälisen liikenteen kasvoi vauhdikkaasti Rovaniemellä (yht. 227 926, + 12 700 matkustajaa), Oulussa (yht. 497 684, + 6900 matkustajaa) ja Maarianhaminassa (yht. 28 998, + 3000 matkustajaa). Matkustajamäärät laskivat tammi−kesäkuussa tuntuvasti muun muassa Porin ja Lappeenrannan lentoasemilla.
Euroopan ulkopuolisen reittiliikenteen kohteista suurimmat olivat alkuvuonna Japani (+2,1 %), Kiina (-2,8 %) ja Thaimaa (+20,4 %). Euroopan reittiliikenteessä vilkkaimmat kohteet ovat Saksa (+0,4 %), Ruotsi (+2,0 %) ja Espanja (+16,2 %). Tilauslentoliikenteessä suurimpia kohteita EU:n ulkopuolella olivat Turkki (+0,8 %) ja Thaimaa (-43,1 %). Tilauslentojen matkustajamäärät ovat supistuneet alkuvuonna Suomen lentoasemilla yhteensä 30,9 prosenttia. Lomalle lähdetään entistä useammin reittilennoilla.
|
|||