Finavia ei nosta yleisilmailijoiden kausikorttimaksuja ensi vuonna

EFHF_kalustoa_talvella_1(päivittynyt 5.11 klo 16.04) Yleisilmailun kausikortin hinta pysyy vuoden vaihteen jälkeen nykyisellä tasolla vaikka toiminta on Finavialle tappiollista. Finavia kertoo tavoitteenaan olevan omalta osaltaan edistää suomalaista ilmailukulttuuria ja mahdollistaa yleisilmailu myös tulevaisuudessa. Pitämällä yleisilmailijoiden kausikorttien hintatasot alhaisina Finavia kertoo mahdollistavansa yleisilmailua lentoasemillaan eri puolilla Suomea.

Yleisilmailu on Finavialle voimakkaasti alikatteellista, sillä siitä saatavat tulot jäävät oleellisesti alle yleisilmailun aiheuttamien kustannusten. Finavia tukee suomalaista yleisilmailua vuosittain sadoilla tuhansilla euroilla. Alikatteellisuudesta huolimatta Finavia haluaa mahdollistaa yleisilmailulle laajat palvelut eri puolilla Suomea osana yhteiskuntavastuuta ja yhteiskunnallista palvelutehtävää sekä varmistaa osaltaan ilmailukulttuurin kehittyminen.

Finavia kertoi toukokuussa, että vuonna 2014 hinta mahdollisesti nousisi inflaation suuruisen tarkistuksen verran. Nyt korotuksia ei siis tehdä.

Vuodenvaihteessa 2014 oli myös tarkoitus siirtyä kilokohtaiseen hinnoitteluun, jossa hinta nousisi lineaarisesti lentokoneen painon mukaan. Finavia kertoi Lentoposti.fi:lle, että kilokohtaiseen hinnoitteluun siirtymistä  ei oteta käyttöön toistaiseksi.

Hinnoittelumuutoksen osalta tehdään vielä lisäselvityksiä kaikkien asiakasvaikutuksien takia. Ainakin siihen saakka hinnoittelu perustuu nykyisiin painoluokkiin.


Maksut uudistuivat heinäkuussa 2013

Viime kesänä toteutettu kausikorttihinnoittelu on suunniteltu tukemaan yksityis- ja harrasteilmailua ja se kattaa myös lentoaseman liikenne- ja paikoitusmaksut. Kausikorttien hinnoittelun uudistamisen tavoitteena on edistää eri asiakasryhmien erilaisten palvelutarpeiden huomioimista sekä huomioida koneen lentoonlähtöpaino.

Uusi hinnoittelumalli on yleisilmailijoille tasavertaisempi, koska se huomioi kausikortin käyttötarkoituksen ja sillä suoritettavat operaatiomäärät.

Lisätietoa kausikorttihinnoista saa Finavian AIS-palvelun verkkosivuilta kausikortit-osiosta. Sivusto päivittyy lähipäivinä vuodelle 2014 päivättyjen taulukoiden osalta.

Lue myös: