Finavia myi Varkauden lentoasemarakennukset Joroisten kunnalle ja lopettaa lentopaikan ylläpidon

WP_20160616_09_54_05_Rich_LI(päivittynyt 28.3. klo 11.40) Finavia on päättänyt lopettaa Varkauden lentoaseman ylläpidon. Maa-alueet ja rakennukset myydään Joroisten kunnalle ja Senaatti-Kiinteistöile. Lentokentän terminaalirakennus on nykyisin Joroisten tilapäinen kunnantalo. Joroisten kanssa solmittuun kauppaan ei sisälly lentoaseman kiitotie eikä sen suoja-alueet. Varkaus poistui Finavia verkostolentoasemien joukosta vuonna 2015.

Finavia ja Joroisten kunta ovat sopineet kaupasta 25. maaliskuuta 2019. Kauppaan kuuluu kaikkiaan 136 hehtaarin kokoinen maa-alue sekä rakennuksia. Kauppahinta oli 163 300 euroa. Lentoaseman terminaali on toiminut Joroisten kunnantalona. Osapuolten välillä on ollut aiemmin vuokrasopimus rakennuksesta.

Alue siirtyy Joroisten kunnan omistukseen, kun Finavia on saa ensin luvan lakkauttaa lentopaikan pidon. Varkaus poistui Finavian lentoasemaverkostosta 31.12.2015.  Siitä lähtien se on toiminut toistaiseksi ns. valvomattomana lentopaikkana.

Lentoaseman kiitotie on rajattu kaupan ulkopuolelle ja siitä käydään neuvotteluja erikseen Senaatti-Kiinteistöjen kanssa. Senaatille tarjotaan lentoaseman kiitoteitä, suoja-alueita, lentoliikenteen laitteita ja liittymiä.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan lentopaikan pitäjän luopuessa lentopaikan pidosta tulee pitäjän tehdä siitä vapaamuotoinen ilmoitus.

"Erillistä lupaa lentopaikasta luopumiseen ei ole mutta tarvitsemme tiedon asiasta, jotta voimme lakkauttaa pitoluvan ja poistaa tiedot omista tiedostoistamme ja välittää tiedon myös ilmailutiedotusjärjestelmän ylläpitäjälle, ANS Finlandille",kertoo Traficomin ylitarkastaja Heikki Silpola Lentoposti.fi:lle.

Traficomin mukaan Finavia ei ole vielä ilmoittanut luopuvansa Varkauden lentopaikan pidosta, mutta aikomuksesta virasto on jo kuullut.

 "Mikäli lentopaikalle tulisi uusi pitäjätaho tässä yhteydessä, edellyttäisi  se uudelta pitäjältä pitolupahakemusta sen edellyttämine selvityksineen", päättää Silpola.

Finavia on harventanut lentokenttäverkostoaan jo aiemmin Kauhavan, Lappeenrannan ja Malmin lentoasemilla. Seuraava mahdollinen verkostolentoasema, josta Finavia saattaa luopua on Pori. Sinne ei ole nykyisin reittiliikennettä mutta lentoasemalta toimii ammattilentäjiä kouluttava Suomen Ilmailuopisto.

Finavia kertoo panostaneensa verkostolentoasemien kehittämiseen erityisesti niillä alueilla, joilla on selkeää kysyntää lentoyhteyksille. Investoinnit maakuntalentoasemiin ovat vuosina 2014-2019 olleet yhteensä lähes 155 miljoonaa euroa.

Päivitys 28.3. kello 11.40: Lisätty Traficomin tieto lentopaikkojen lopettamismenettelystä.

Lue myös: