Finnair käynnistää matkustajalentoja New Yorkiin - suora lentoyhteys Yhdysvaltoihin

Finnair_A350_TOFinnair vaikuttaa käynnistävän matkustajalentoja Yhdysvaltoihin ja ensimmäisenä palautetaan lentoyhteys Helsinki-Vantaalta New Yorkiin. Finnairin lippukaupasta on jo pitkään saanut ostaa lippuja 5. maaliskuuta lähtevälle New Yorkin lennolle, joka näkyy myös matkustajalentona Finavian lähtevien lentojen listalla.

Finnair alkuvuoden aikana lisännyt kohteita lippukauppaansa sekä päivittänyt ahkerasti matkustusohjeitaan. Näiden päivitysten myötä yhtiön lippukaupassa on ollut tarjolla lento AY15 Helsinki - New York 5. maaliskuuta 2021 alkaen.

Finnair päivitti helmikuun lopulla myös matkustusohjeensa Yhdysvaltoihin matkustaville vaikka sinne ei ole ollut matkustajalentoja pitkään aikaan.

Nyt 5. maaliskuuta 2021 Finnairin lento AY15 New Yorkiin näkyy myös Finavian lähtevien matkustajalentojen listalla lähtöporttina portti 52. Määränpään New Yorkin JFK:n lentoaseman tietojen mukaan AY15 saapuisi kohteeseen kello 18.45 paikallista aikaa.

Yhdysvaltoihin matkustaminen on tällä hetkellä kuitenkin edelleen merkittävän rajoitettua.


Maahan saapuminen ja matkustaminen rajoitettua

Yhdysvaltain tautikeskuksen CDC:n mukaan ulkomaan kansalaiset, jotka ovat vierailleet viimeisten 14 vuorokauden sisällä seuraavissa maissa eivät voi saapua USA:han tai matkustaa USA:n kautta kolmanteen maahan. Kyseiset maat ovat Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iran, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kiina, Kreikka, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Puola, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tshekki, Unkari ja Viro.

Kyseinen rajoitus ei kuitenkaan koske Yhdysvaltain kansalaisia tai maassa pysyvällä oleskeluluvalla asuvia. Rajoituksiin on näiden lisäksi muutamia poikkeuksia, jotka koskevat osaa Yhdysvaltain kansalaisten ja maassa pysyvästi asuvien henkilöiden perheenjäseniä sekä osaa tietyistä USA:n viisumien haltijoista.

Finnairin lennolla matkustajalta vaaditaan virallinen todistus negatiivisesta koronaviruksen testituloksesta tai lääkärintodistus, josta käy ilmi, että matkustaja on sairastanut ja toipunut koronavirusinfektiosta.

Hyväksytyt koronavirustestit ovat RT-LAMP-, NAAT- ja RT-PCR-testit sekä PCR- ja IgM-pikatestit, joka tulee olla tehty aikaisintaan kolme vuorokautta ennen USA:han suuntautuvan matkan ensimmäisen lennon aikataulunmukaista lähtöaikaa.

Yhdysvaltain viranomaiset eivät hyväksy rokotustodistuksia. Myös Finnair ei vielä hyväksy rokotustodistuksia.

Vaatimus testeistä ja todistuksista koskee kaikkia yli 2-vuotiaita matkustajia, mukaan lukien USA:n kansalaiset ja maassa pysyvästi asuvat. Vaatimus koskee myös USA:n kautta kolmanteen maahan matkustavia matkustajia.

New Yorkiin matkustavan tulee täyttää myös Traveler Health Form -lomake ennen matkaa. Tarkat matkustusohjeet saa lentoyhtiöltä sekä Yhdysvaltain viranomaisilta.


Aikaulun mukaan luvassa on myös lisää viikkovuoroja

Finnairin aikatauluhaun mukaan suomalaisyhtiö lentäisi lentoa AY15 Helsinki-Vantaan ja New Yorkin välillä kerran viikossa perjantaisin. Lähtöaika Helsinki-Vantaalta olisi kello 17.00. Paluulento AY16 lähtisi New Yorkista kello 23.50 ja saapuisi takaisin Helsinki-Vantaalle lauantaisin.

Aikatauluhaun mukaan Finnairin AY15/AY16 lentoyhteys vaihtuu huhtikuun jälkeen 1. toukokuuta alkaen neljä kertaa viikossa lennettäväksi AY5/AY6 yhteydeksi samalla reittivälillä. Tuolloin lähtöaika Helsinki-Vantaalta olisi kello 13.10. Päivittäiseksi yhteys on vaihtumassa 29. toukokuuta ja aikatauluhaun mukaan se jatkuisi koko kesäaikataulukauden sekä myös talvikaudelle. Finnairin aikatauluhaun tulokset eivät tarkoita vahvistettuja lentoja ja tilanne voi elää enemmänkin matkustusrajoitusten takia.