Finnair muuttaa lentojen aikaista ruoka- ja juomatarjoiluun business-luokassa Euroopan-lennoilla ja kaikissa matkustusluokissa kaukolennoilla 19. huhtikuuta lähtien. Ruokatarjoilu vaihtelee lähtöaseman mukaan ja ruokalistoja vaihdetaan jatkossa 2–3 kertaa vuodessa. "Muutokset lennonaikaisessa palvelussamme ovat osa monia toimia, joita teemme Finnairin kannattavuuden palauttamiseksi", kertoi lennonaikaisesta asiakaskokemuksesta vastaava Eerika Enne Finnairin Blue Wings -tarinoissa.
Jatkossa toinen tarjoilu on kevyt ateria tai välipala. Lyhyemmillä lennoilla kuten New Yorkiin tai Dubaihin ei economy-luokassa ole jatkossa enää toista tarjoilua. Vaihtoehtoina näillä lennoilla on maksulllinen välipalavalikoima tai omat eväät. Pääateria on riippuvainen lennon ajankohdasta ja tarjolla on sen mukaisesti aamiainen, lounas tai illallinen. Esimerkiksi myöhäisillan lähdöillä tarjotaan ensin kevyempi ateria ja pääateria tarjotaan vasta ennen laskeutumista. Finnairin kaukolentojan business-luokan illallinen koostuu kahdesta alkupalasta, kolmesta vaihtoehdosta valittavasta pääruoasta, juustosta ja jälkiruoasta. Premium economy -luokassa on tarjolla edelleen kaksi tarjoilua. Pääateriaan kuuluu alkupala, kahdesta vaihtoehdosta valittava lämmin pääruoka ja jälkiruoka. Juomat sisältyvät tarjoiluun kuohuviiniä lukuun ottamatta.
Economy-luokassa Finnair tarjoaa jatkossakin vettä ja mustikkamehua. Tarjolla on myös uudistettu välipalatarjonta, jonka osalta Finnair mainitsee erikseen uuden juustorisotto-aterian. Saman muutoksen yhteydessä kaukolentojen economy-luokasta poistetaan aiemmin tarjolla olleet tyynyt. Peitot jäävät economy-luokassa edelleen rajalliseen tarjontaan. Muutoksen yhteydessä 19. huhtikuuta alkaen Finnairin lennoille tuodaan uusi kesämenu, joka on saanut inspiraationsa suomalaisesta ruokakulttuurista. Business-luokkaan on luvassa kalaa, yrttejä ja perunaa erilaisissa maukkaissa muodoissa. Kaukolentojen osalta business-luokassa on tarjolla pohjoismaisten pientuottajien tuotteita, kuten juustoja Herkkujuustolalta ja Kappelin Juustolalta. Finnair Blue Wings -tarinat: Muutoksia lennonaikaisessa palvelussa Finnairin lennoilla 19.4. alkaen
|
|||