Finnairin ja SLSY:n neuvotteluiden uusin takaraja alkaa olla käsillä

ay_asu3Finnair ja sen matkustamohenkilökuntaa edustava Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys ovat käyneet säästöneuvotteluita tiiviisti perjantaina 3. lokakuuta. Kyseessä on nyt käytävien säästöneuvotteluiden uusi takaraja, jonka on kerrottu päättyvän puoliltaöin. Mahdollinen neuvottelutulos saattaa kuitenkin vaatia vielä SLSY:n valtuuston hyväksynnän. Miljoonasäästöjä henkilökunnaltaan hakeva Finnair on jo aloittanut ulkoistamissuunnitelmien toteuttamisen.

Finnairin ja SLSY:n neuvotteluja on käyty uudelleen noin kolmen viikon aikana. Osapuolet palasivat neuvottelupöytään pian Finnairin ja sen lentäjiä edustavan Suomen Liikennelentäjäliiton solmittua 17 miljoonan arvoisen säästösopimuksen. Myös kuljetusliitot ilmoittivat vankasti, että Finnairin olisi palattava neuvottelupöytään SLSY:n kanssa.

Finnair on hakenut matkustamohenkilökunnaltaan 18 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Aiemmat neuvottelut päättyivät tuloksettomina huhtikuun lopussa. Finnair ilmoitti 1. syyskuuta aloittavansa ulkoistustoimet usealla reitillä aiemman suunnitelmansa mukaisesti. Ensivaiheessa Hong Kongin ja Singaporen reittien matkustamopalvelu ostetaan norjalaiselta OSM Aviationilta.

 Lue myös: