SLSY pettyi neuvotteluiden lopputulokseen - tulos vaikuttaa ennalta määrätyltä

SLSYSuomen Lentoemäntä ja Stuerttiyhdistyksen esitys säästöjen saavuttamiseksi ja Finnairin suomalaisten työpaikkojen turvaamiseksi ei johtanut jatkoneuvotteluihin. Yhdistys tapasi työnantajan kanssa vielä tänään 23. kesäkuuta. Finnair kuitenkin ilmoitti isoista reittien ulkoistamissuunnitelmista heti neuvotteluiden päätyttyä.

"Antamamme esitys säästöjen saavuttamiseksi ja Finnairin suomalaisten työpaikkojen turvaamiseksi ei valitettavasti johtanut jatkoneuvotteluihin", kommentoi SLSY:n puheenjohtaja Thelma Åkers yhdistyksen tiedotteessa.

SLSY:n mukaan määräaikaisen sopimuksen alkamisajankohta oli Finnairille neuvotteluissa kynnyskysymys, mutta yhtiön saadessa sen omaan määräysvaltaansa, ei se enää kelvannutkaan.

Työntekijäliiton tarjous olisi Finnairin laskelmien mukaan muodostanut 12 kuukauden aikana 7 miljoonan euron säästöt. Lisäksi uuden matkustamohenkilökunnan palkkamalli olisi tuonut lisäsäästöä 4,8 miljoonaa.

"Tämän vähintään 12 miljoonan euron rahasumman yhtiö on nyt valmis hylkäämään. Lentäjien kohdalla yhtiö piti reilun 2 miljoonan euron säästöä ennennäkemättömänä edistymisenä, matkustamon kohdalla 7 miljoonaa ensimmäisen vuoden aikana ei antanut aihetta edes jatkokeskusteluun", kummastelee Åkers.

"Rahan säästäminen ei tuntunut olevan kanssamme käytyjen neuvottelujen tärkein sisältö. Ratkaisu tämän päivän osalta oli ilmeisesti tehty jo ennen tapaamistamme, sillä ensimmäinen nettiuutinen kattavine haastatteluineen ilmestyi vajaat 20 minuuttia neuvotteluhuoneesta poistumisemme jälkeen", harmitteli Åkers.

Lue myös: