Flybe nimeää lentokoneen kunnianosoituksena Ahvenanmaan saaristolle

flybe_ATRFlybe järjestää kuukauden mittaisen lentokoneen nimeämiskilpailun Ahvenanmaan saariston kunniaksi. Flybe toivoo sekä Ahvenanmaan asukkaiden, vakituisten kävijöiden että kaikkien, joilla on erityinen suhde saaristoon osallistuvan nimeämiseen. Kilpailuun voi osallistua netissä ystävänpäivästä 14. helmikuuta alkaen. Kilpailun voittaja julkistetaan maaliskuun lopussa. Voittanut nimi maalataan Flyben koneen kylkeen ja paljastetaan juhlallisin menoin Maarianhaminan lentoasemalla 18. huhtikuuta.


Tarkemmat tiedot kilpailusta julkistetaan helmikuun alussa. Kilpailuun osallistuvien nimiehdotuksen tulisi ilmentää Itämeren ainutlaatuisen saariston perinteitä, historiaa, kulttuuria sekä alueen saarten ja luotojen luonnonkauneutta. Ehdotetun nimen yhteyteen tulee kirjoittaa lyhyt perustelu sille, miksi juuri kyseinen nimi pitäisi valita. Kilpailun voittajalle on luvassa ruhtinaallinen lentopalkinto millä tahansa Flyben Pohjoismaiden ja Baltian alueen reitillä.

”Flybe on sitoutunut palvelemiinsa paikallisyhteisöihin. Olemme hyvin ylpeitä tästä erityisestä hankkeesta, jonka toteutamme yhteistyössä Visit Ålandin, Ahvenanmaan matkailualan virallisen jäsenjärjestön kanssa. Toivomme mahdollisimman monen osallistuvan kilpailuun esittämällä oman, luovan ehdotuksensa nimeksi, joka kuvastaa täydellisesti tätä ainutlaatuista paikkaa”, kertoo Fred Kochak, Flybe Europen kaupallinen johtaja.

”Olemme innoissamme siitä, että Flybe lentää Helsinki–Maarianhamina-reitillä, sillä reitti tuo meille lisää vierailijoita niin Helsingin seudulta ja myös muista kaupungeista. Flyben koneen nimeämismahdollisuus on luova ja tervetullut aloite, jonka uskon kiinnostavan kuluttajia”, toteaa Visit Ålandin toimitusjohtaja Annica Jansson.

Flybe tarjoaa jopa 11 viikoittaista lentoa Maarianhaminan ja Helsingin välillä.