GoExpo-messu avautui perjantaina Messukeskuksessa Helsingissä. Viikonlopun aikana on käynnissä seitsemän eri tapahtumaa. Niissä on esillä myös ilmailua. Kuva&Kamera-osiossa ovat näkyvästi esillä jatkuvasti suosiotaan kasvattavat kamerakopterit. Niitä esitellään myös ilmassa erillisellä lennätysalueella. Liikuntaan ja ulkoiluun keskittyvän GoExpon puolella on sielläkin mukana ilmailua. Suomen Ilmailuliitto on jälleen tuonut paikalle oikean purjekoneen eturunkoon rakennetun simulaattorin. Esillä ovat kaikki ilmailun lajit. Foxer Paragliding Varjoliitokoulu esittelee nimensä mukaisesti varjoliitoa. Mukana on myös lajin moottoroitu versio. Skydive Finland Utista on messuilla tarjoamassa tandem-hyppyjä sekä kelpoisuustodistukseen johtavaa Nova-kurssia ( Nopeutettu vapaapudotuskoulutus). Perinteisen pakkolaukaisun sijasta Novassa oppilas hyppää suoraan vapaapudotukseen kahden hyppymestarin varmistamana. Kuva&Kamera-osuus GoExpo-tapahtumasssa on piristynyt muutaman vuoden hiljaisemman jakson jälkeen. Valokuvaus ja laitteistot kiinnostavat, vaikka lähes jokaisella onkin nykyisin kamera aina taskussaan. Paikalla oli lukuisia näytteilleasettajia, joiden valikoimíssa oli kauko-ohjattavia kamerakoptereita. Ne näkyivät myös muuten tapahtumassa. Hallin nurkkaan oli pystytetty turvaverkolla eristetty lennätysalue, jossa DJI Phantom -kamerakopteri esitteli toimintaa. Perjantaina Kuva&Kamera oli avoinna ammattilaisille kello 9-12. Tuolloin Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola esitelmöi aiheesta Ilmailusäännöt kuvauskopterilennätyksessä. Esitys kiinnosti ja katsomo oli lähes täynnä. Monet kuvauskopterin ostajat ovat täysin ummikkoja ilmailun parissa. Kynnys on varmasti korkea, kun pitäisi alkaa etsiä soveltuvia OPS-määräyksiä tai tulkita ilmatilarajoja kartoista. Trafi pyrkiikin säätelemään miehittämättömiä ilma-aluksia riskiperusteisesti mahdollisimman kevyesti. T.T. GoExpo on avoinna vielä sunnuntaina kello 10–17. Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta:
|
|||