IAG hankkii omistukseensa loputkin 80 prosenttia Air Europasta - kauppahinta 400 miljoonaa euroa

EC-NEI_310322International Airlines Group (IAG) ja Globalia ovat sopineet Air Europan siirtyvän lentoyhtiöryhmittymän haltuun. IAG ostaa loput 80 prosenttia Air Europan osakkeista.  Sopimus edellyttää vielä viranomais- ja muita hyväksyntöjä, joiden arvioidaan vievän noin 18 kuukautta.

IAG ostaa Air Europan Globalialta 400 miljoonalla eurolla, josta 100 miljoonaa euroa maksetaan kaupantekohetkellä käteisellä ja 100 miljoonan euron arvosta IAG:n osakkeita. Seuraavat kaksi 100 miljoonan erää maksetaan käteisenä kauppojen toteutumisen jälkeen erikseen sovittuina päivinä.

IAG:n mukaan Air Europan hankinta tukee lentoyhtiöryhmittymän kasvumahdollisuuksia. Air Europan odotetaan lisäksi tuovan merkittäviä synergiaetuja vuosien 2026-2028 aikoihin, mikäli kaupat toteutuvat noin 18 kuukauden ajanjakson aikana. Air Europa tulee jatkossa olemaan omana brändinään osa Iberiaa.

Nyt julkistettu kauppa on jatkumoa IAG:n ja Globalian elokuussa 2022 tekemälle järjestelylle, jossa IAG lainasi Globalialle 100 miljoonaa euroa seitsemäksi vuodeksi. IAG sai lainalla 20 prosentin osuuden Air Europasta.

IAG oli hankkimassa Air Europaa omistukseensa jo ennen koronapandemiaa. Marraskuussa 2019 IAG ja Globalia tiedottivat suunnitelluista kaupoista miljardin euron hintaan. Alkuvuodesta 2021 osapuolet kertoivat kauppahinnan putoavan miljardista eurosta 500 miljoonaan euroon. Tuolloin EU-komissio ja Ison-Britannian kilpailuviranomainen ilmaisivat huolensa markkinoiden liiallisesta keskittymisestä IAG:lle.

Kauppojen toteutuessa nyt julkistetun sopimuksen mukaisesti nousisi IAG suurimmaksi operaattoriksi Euroopan ja Latinalaisenamerikan sekä Euroopan Karibian alueen lentoyhteyksissä ja kasvattaisi tarjontaa myös Aasiaan uusin yhteyksin.

IAG:n Madridin lentoliikenteen solmukohta kilpailee kaupan toteutuessa Euroopan suurimpien hubien joukossa. IAG:n lentoyhtiöt operoisivat merkittävän osan Espanjan sisäisistä lennoista, kun seuraavaksi suurin operaattori Espanjassa olisi Ryanair.

Air Europa kuljetti vuonna 2019 noin 13,1 miljoonaa matkustajaa. Vuonna 2020 matkustajamäärä romahti 4,3 miljoonaan ja vuonna 2021 jäätiin noin viiteen miljoonaan matkustajaan. Vuosi 2022 oli merkittävästi parempi ja matkustajia oli jo noin 10 miljoonaa. Air Europan laivastossa on nykyisin 50 lentokonetta, joiden lisäksi leasingyhtiöiden kautta sen käyttöön on tulossa 15 lisäkonetta.

IAG:iin kuuluvat British Airways, Iberia, Vueling, Level ja Aer Lingus. Yksi lentoyhtiöryhmittymän omistajista on myös Qatar Airways.

Lue myös: