Ilmailualan Unionin tukilakko peruuntui

Finnair_shorthaul_2Ilmailualan Unionin tukilakon uhka 19.-20. toukokuuta on peruuntunut osapuolten päästyä sopuun. Tukilakko liittyi kiistaan Airpro Oy:ssä noudatettavista työehdoista. Lakko olisi haitannut pahasti Finnairin lentoliikennettä, vaikka yhtiöllä ei ollut mitään tekemistä kyseisen työehtokiistan kanssa.

Valtakunnansovittelija Minna Helle antoi osapuolille sovintoehdotuksen aamuyöllä. Vastausaikaa oli lauantaihin kello 14 asti. Palvelualojen työnantajat PALTA ry ja Ilmailualan Unioni IAU ry hyväksyivät sovintoesityksen Airpro Oy:n työehtoriidassa.

"Nykyinen sopimusrakenne, johon sisältyvät sekä IAU:n että Airpron työehtosopimukset, säilyy. Tämä tilanne vastaa tavoitteitamme. Hieno uutinen on myös, että matkustajien suunnitelmia uhanneilta ja miljoonavahingot yhtiölle aiheuttaneilta lakoilta vältyttiin", kommentoi , PALTA:n varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.

IAU liittyy osapuoleksi PALTA:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n sekä Palkansaajajärjestö Pardian välillä solmittuun Airpron työehtosopimukseen. Ratkaisun voimaantulo edellyttää muiden sopijapuolten eli Pardian ja JHL:n hyväksyntää. Hyväksyntää odotetaan saatavaksi alkavan viikon aikana.

Sopimus sisältää työnantajalle velvoitteen kilpailutustilanteessa pyrkiä yhdessä kilpailun voittaneen tai hävinneen yrityksen kanssa kartoittamaan mahdollisuudet työllistyä kilpailun voittaneen yrityksen palveluksessa, sekä erityisesti nyt ajankohtaisena asiana työllistää Aviator Oy:stä Norwegianin kipailutuksen vuoksi mahdollisesti työttömäksi joutuvia työntekijöitä.

Työntekijöille tullaan maksamaan sopimuskauden loppuun saakka tehtävästä ja moniosaamisesta riippuen ns. maapalvelulisänä 20 tai 50 euron suuruista kuukausikorvausta.

"Olemme helpottuneita, että neuvotteluosapuolet ovat päässeet sopimukseen tässä kiistassa, jossa Finnair ei ollut osallisena. On hyvä, että kymmenettuhannet asiakkaat voivat nyt huojentuneita valmistautua ensi viikon lennoille vailla huolta mahdollisesta lakosta", toteaa Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho.

"Pahoittelemme tästä tilanteesta asiakkaillemme aiheutunutta epävarmuutta. Onneksi lakon uhka on nyt väistynyt."

Asiakkaat, jotka ovat vaihtaneet Finnairin lentojaan lakonuhasta johtuen, voivat halutessaan muuttaa lentonsa takaisin alkuperäisille päiville. Muutokset on tehtävä ennen uuden lennon lähtöä.

PALTAn tiedotteen mukaan tämänpäiväinen ratkaisu koskee kuitenkin vain IAU:ta. Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY:n lakonuhkat 19. ja 20. toukokuuta sekä 28. toukokuuta olisivat edelleen voimassa.