Kolme NH90-kopteria matkaa laivalla Espanjaan

NH90_pvUtin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoona osallistuu Portugalissa 4. – 18. heinäkuuta järjestettävään monikansalliseen Hot Blade 2012 -lentoharjoitukseen.  Siihen osallistuu yhdeksän Euroopan maata, 25 helikopteria ja noin 700 henkilöä. Suomalaiskopterit viedään laivalla Raumalta Espanjaan, mistä ne lennetään harjoitustukikohtaan.

Hot Blade 2012 helikopteritoimintaharjoitus järjestetään heinäkuussa Portugalissa, Porton kaupungin lähellä sijaitsevassa Ovarin lentotukikohdassa. Kyseessä on Euroopan puolustusvirasto EDA:n (European Defence Agency) helikopterikoulutusohjelmaan kuuluva monikansallinen harjoitus, joka on suunniteltu kehittämään eurooppalaisten helikopterimiehistöjen taitoja toimittaessa kuumassa ja vuoristoisessa toimintaympäristössä.

Harjoituksessa on osallistujia yhteensä yhdeksästä Euroopan maasta. Isäntämaa Portugalin ja Suomen lisäksi joukkoja on Belgiasta, Saksasta, Espanjasta, Hollannista ja Itävallasta. Lisäksi mukana on tarkkailijoita Ruotsista ja Englannista.

Suomesta harjoitukseen osallistuu kolme NH90-helikopteria ja yhteensä 55 henkilöä. Helikopterimiehistöjä vaihdetaan harjoituksen puolessa välissä mahdollisimman laajan kokemuspohjan saamiseksi.

Oman harjoituskokonaisuutensa muodostaa helikopterien siirtäminen operaatioalueelle meriteitse. Helikopterit lennetään 20. kesäkuuta Utista Rauman satamaan, jossa ne lastataan Espanjan Santanderiin lähtevään alukseen. Espanjasta helikopterit lennetään Portugaliin.

Suomalaisen helikopteriosaston tavoitteena on toimia yhteisoperaatioissa muiden eurooppalaisten helikopterijoukkojen kanssa ja kehittää harjoituksesta saatavien kokemusten perusteella käytössä olevia toimintatapamalleja.

Lisäksi Hot Blade 2012 –harjoitus tukee helikopteritoiminnan  kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallinnan valmiuden kehittymistä.

 

Lentoposti.fi aiemmin: