Kuolemaan johtanut laskuvarjo-onnettomuus keskiviikkoiltana Alavudella

laskuvarjoAlavuden lentokentällä tapahtui 21. toukokuuta kello 20.55 aikaan onnettomuus, jossa kokenut laskuvarjohyppääjä menehtyi törmättyään laskeutumisvaiheessa kovalla vauhdilla maahan. Apua hälytettiin välittömästi ja ensiapu aloitettiin heti. Silti hyppääjä menehtyi saaminsa vammoihin.

Hyppääjä oli kokenut, hänellä oli tuhatkunta laskuvarjohyppyä. Kyseessä oli aktiivinen harrastaja, joka hyppäsi vuosittain useita kymmeniä laskuvarjohyppyjä. Kyseessä oli hänelle kauden 2014 yhdeksäs laskuvarjohyppy.

Hyppy tehtiin 1600 metrin korkeudesta Cessna 182 -koneesta. Se kuljettaa lentäjän lisäksi viisi hyppääjää. Hyppy sujui normaalisti vapaapudotuksen, laskuvarjon avaamisen ja ohjaamisen osalta, laskeutumisvaiheen alkuun saakka.

Laskuvarjohyppääjän tarkoituksena oli tehdä ns. vauhditettu laskeutuminen (swooping). Sellaisessa ennen maahantuloa tehdään vastatuuleen jyrkkä käännös, joka aiheuttaa vauhtia keräävään syöksyn. Tarkasti tehdyn oikaisun jälkeen laskuvarjo saadaan näin liitämään maan pintaa pitkin pitkiä, jopa kymmenien metrien matkoja.

Vauhditettuissa laskeutumisissa kilpaillaan Canopy Piloting -lajissa, jossa lennetään laskuvarjolla lähellä maan pintaa. Siihen kuuluvat kierrokset, joissa hyppääjät kilpailevat nopeudessa, tarkkuudessa ja pituudessa. Turvallisuuden parantamiseksi radan alkupää on rakennettu veden ylle. Lajissa kilpaillaan aina MM-tasolla asti.

Lajissa käytettävät liitovarjot ovat erikoisvalmisteisia ja lento-ominaisuuksiltaan juuri tähän tarkoitukseen tehtyjä. Niiden nopeus perustuu hyvin pitkälle varjon pieneen kokoon ja siten suureen siipikuormaan: kilpailuissa käytetään vain noin 80 neliöjalan kokoisia kupuja.

Oppilaskäyttöön tarkoitetut ja helposti hallittavat laskuvarjot ovat pinta-alaltaan yleensä yli 200-neliöjalkaisia. Onnettomuustapauksessa käytössä oli 120-neliöjalkainen kupu.

Silminnäkijähavaintojen perusteella onnettomuushypyllä tapahtui laskeutumisen aikana sarja virhearviointeja, joiden seurauksena hyppääjä törmäsi maahan suurella nopeudella. Hän menehtyi maahantörmäyksessä saamiinsa vammoihin.

Hyppääjä otti vauhtia laskeutumiseen tyypillisellä nopealla 180 asteen käännöksellä oikaisten varjonsa lentämään suoraan mutta laskeutumistapaan nähden matalalla. Hyppääjä teki vielä tämän jälkeen käännöksen, todennäköisesti edessä olevaa puustoa väistääkseen ja osui läheiseen ojanpientareeseen kohtalokkain seurauksin.

Laskuvarjokerhoissa tapahtuvilla hypyillä on aina turvallisuuden vuoksi ns. maahenkilö seuraamassa hyppääjien laskeutumisia. Hän oli nyt tapauksen silminnäkijänä.

Sää oli tapahtumahetkellä poutainen ja tyyni. Laskuvarjokalusto oli silmämääräisesti katsottuna kunnossa ja hyppääjälle tuttua. Poliisi on suorittanut tutkinnan ja tiedottanut tapahtuneesta. Alavutelaisille laskuvarjohyppääjille on järjestetty kriisiapua.

Viime kuukaudet ovat olleet poikkeuksellisen synkkiä suomalaisessa laskuvarjourheilussa Jämin hyppykoneen maahansyöksyn jälkeen. Harrasteyhteisö on tiivis paitsi kotimaassa, myös maailmanlaajuisesti. SIL:n Laskuvarjotoimikunnan tiedotteen mukaan menetykset koskettavat, mietityttävät ja puhututtavat aina suurta joukkoa.