Lentomatkustus ennätystasolla mutta kasvu on hiipumassa

Helsinki-VantaaFinavian lentoasemien matkustajamäärät jatkoivat kasvuaan vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla. Lentomatkustajien määrä kasvoi 4,2 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta yli 390 371 matkustajalla. Talouden epävarmuus kuitenkin heijastuu jo luvuissa, sillä matkustajamäärät laskivat hienoisesti touko-kesäkuussa.

Tammi-kesäkuussa Finavian 25 lentoasemalla oli yhteensä 9,8 miljoonaa matkustajaa, joista kotimaan matkustajien osuus oli 31,2 prosenttia ja kansainvälisten 68,8 prosenttia.

Kotimaan lentoliikenne kasvoi selvästi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 3,1 miljoonaan matkustajaan eli noin 7,9 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kotimaan liikenteen matkustajamäärä kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä peräti 21 prosenttia, mutta laski toisella neljänneksellä 4,9 prosenttia.

"Maakuntalentoasemien reittitarjonnan kehittyminen myötävaikutti matkustajamäärien kasvuun. Keväällä Oulun lentoasemalta avattiin uudet reitit Tukholmaan ja Kööpenhaminaan, ja Turun lentoasemalta on puolestaan päässyt keväästä asti suoraan Lontooseen. Tämä näkyi siinä, että Oulussa matkustajamäärät kasvoivat 580 932 matkustajaan (+ 24 %) ja Turussa 234 004 matkustajaan (+ 21,9 %). Myös Vaasan lentoaseman kasvu oli vahvaa ja kasvua oli 15,8 prosenttia 198 514 matkustajaan", kertoo Finavian markkinointijohtaja Kimmo Ruotsalainen.

Finavian lentoasemien matkustajamäärät kansainvälisessä lentoliikenteessä kasvoivat 2,5 % vertailukauteen nähden. Matkustajia oli yhteensä 6,7 miljoonaa.

Matkustajamäärät kasvussa Helsinki-Vantaalla

Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajamäärät kasvoivat tammi-kesäkuussa yhteensä 7,5 miljoonaan matkustajaan (+ 2,9 %). Kansainvälisessä liikenteessä matkustajia oli 6,0 miljoonaa (+ 1,8 %) ja kotimaan liikenteessä 1,5 miljoonaa (+ 7,8 %). Kasvumoottorina toimi Aasian liikenne 884 345 matkustajalla (+9,7 %). Finnairin uusi reitti Helsinki-Vantaalta Kiinan Chongqingiin alkoi toukokuussa, ja se on 11. suora reittikohde Aasiaan.

"Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtokenttä erityisesti Aasian lentoliikenteessä, ja säilytimme ensimmäisellä vuosipuoliskolla edelleen hyvin asemamme suhteessa muihin Pohjois-Euroopan vaihtokenttiin. Jatkoimme panostuksia Helsinki-Vantaan palvelutason ja viihtyisyyden kehittämiseksi, mistä esimerkkeinä voidaan mainita Art Port -galleriaperheen täydentyminen sekä terminaali 1:n design-turvatarkastuksen kehittäminen yhteistyössä matkustajien kanssa", Ruotsalainen sanoo.

Maailmantalouden epävarmuus vaikuttaa lentoliikenteen näkymiin

Finavian lentoasemien matkustajamäärien kasvu hiipui ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen ja kääntyi hienoiseen laskuun touko-kesäkuussa. Suurin epävarmuustekijä lentoliikenteen kehityksen kannalta on maailmantalouden haastava tilanne.

"Lentoyhtiöt sopeuttavat toimintaansa vastaamaan globaalia taloustilannetta ja kysyntää. Kiristyvän kilpailun ja kustannuspaineiden johdosta lentoyhtiöt vähentävät kapasiteettiaan ja pyrkivät korkeampiin lentojen täyttöasteisiin. Esimerkiksi Helsinki-Vantaalla operaatioiden määrä väheni tammi-kesäkuussa noin kymmenen prosenttia, vaikka matkustajamäärät kasvoivat samanaikaisesti noin 2,9 prosenttia. Loppuvuoden osalta näkymät ovat melko epävarmat", Kimmo Ruotsalainen kertoo.