Malesia yksityistää Malaysia Airlinesin - vedetään pörssistä

A380_MAS_100_1Malesian valtion investointirahasto Khazanah Nasional on esittänyt Malaysia Airlinesin vetämistä pois pörssistä.  Yli 50 suuryhtiötä omistavan Khazanah Nasionalin hallussa on lentoyhtiöstä 69,4 prosenttia.

Malesian pörssi Bursa Malaysia sai elokuun 8. ilmoituksen, että Malesia Airlinesin suurin omistaja aikoo tehdä muutoksiä yhtiön pääoman ja omistuksen suhteen. Malaysia Airline Systems Bhd:n pörssikurssi on pudonnut vuodessa 22,58 prosenttia. Hankittavien 30 prosentin osuuden hinta on arviolta 450 miljoonan Yhdysvaltain dollarin luokassa.

Malesian Airways on menossa isoon uudelleenjärjestelyyn yksityistämisen myötä.

Yhtiötä on horjuttanut talousvaikeuksien lisäksi kahden laajarunkokoneen menettämistä joihin sillä ei ole ollut mitään osaa. Sen Boeing 777-200ER -matkustajakone katosi Intian valtamerellä maaliskuussa 2014 ja heinäkuussa toinen samanlainen kone ammuttiin alas ohjuksella Ukrainan yllä.

Lue myös: