Tiistaina 28. huhtikuuta avattu valokuvanäyttely luo katsauksen lentomatkailun ja samalla suomalaisen työvaatesuunnittelun historiaan vuodesta 1947 alkaen. Avajaistilaisuudessa matkustamohenkilökunnan virkapukuja vuosikymmenten takaa nähtiin myös upeiden Finnairin lentoemäntien yllä.
1970-luvulla kaukolennoilla palvelivat erikoiskoulutetut Finnhostessit, jotka pukeutuivat nimekkäiden suomalaissuunnittelijoiden pitkähelmaisiin asuihin. 1980-luvulla matkustamon liikemiesluokkaan astuivat viininpunaiseen asuun pukeutuneet Service Chefit. Muilla asut säilyivät tuttuna tummansinisenä. 1990-luvulla virka-asuun kuului ensimmäistä kertaa myös housut.
Näyttelyn kuvakset alkoivat jo helmikuussa 2015 ja kuvauspaikkoina toimivat Helsinki-Vantaan lentoasema, Finnair Flight Academy, Suomen Ilmailumuseo sekä historiallinen Malmin lentoasema.
Asut puettiin malleille, tilanteet lavastettiin kampauksia, lentokoneita ja miljöötä myöten vastaamaan omaa aikaansa. Syntyi kahdeksan upeaa valokuvaa, jotka opiskelijaryhmä kuvasi näyttelyä varten.
Valokuvauksesta kiinnostuneille on nähtävää myös Helsinki-Vantaan näköalaterassilla. Yhdeksän kuvaa esittelevät lentoaseman muutosta 60 vuoden aikana. Ilmailuaiheisia valokuvia esillä lentoasemalla vuodesta 2009 alkaen Blue Wings of Time -näyttely on toteutettu yhteistyössä Finavian, Finnairin, Color-Kolmio Oy:n, Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy:n ja Suomen Ilmailutoimittajat ry:n kanssa. Hankkeessa ovat mukana myös Kamera-lehti, Epson ja Artistiasu. Blue Wings of Time -näyttelyn sivusto Making of -video esittelee Blue Wings of Time -näyttelyn helmikuisia kuvauksia Lue myös:
|
|||