Norwegian kasvatti toimintaansa merkittävästä - kaukoliikenteessä haasteita

787_norwegian_netNorwegian kasvoi merkittävästi kaikilla Euroopan markkinoilla kolmannella vuosineljänneksellä. Yhtiön kapasiteetti kasvoi 36 prosenttia ja käyttöaste oli 85 prosenttia. Haasteita aiheutti erityisesti kaukoliikenne ja viivästyneet lentoluvat Yhdysvaltoihin.

Tulos ennen veroja (EBT) oli 505 miljoonaa Norjan kruunua, kun se vuonna 2013 samalla vuosineljänneksellä oli 604 miljoonaa Norjan kruunua. Kolmannen vuosineljänneksen tulokseen vaikuttivat merkittävästi korvaavista lennoista aiheutuneet kustannukset ja heikko Norjan kruunu.

Merkittävästä kapasiteetin kasvusta huolimatta Norwegianin koneet täyttyivät huomattavasti paremmin kuin samaan aikaan viime vuonna. Käyttöaste oli kolmannella vuosineljänneksellä 85 prosenttia, kasvua kolme prosenttiyksikköä. Yhteensä 7,1 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla kolmannella vuosineljänneksellä. Eniten Norwegianin matkustajamäärä kasvoi Lontoon Gatwickissä.

Tulos ennen veroja (EBT) oli 505 miljoonaa Norjan kruunua, kun se vuonna 2013 samalla vuosineljänneksellä oli 604 miljoonaa Norjan kruunua. Heikko Norjan kruunu (NOK), Yhdysvaltojen liikenneviranomaisten viivästynyt hyväksyntä Norwegianin irlantilaisen tytäryhtiön luvalle lentää Yhdysvaltoihin sekä lentojen myöhästymisistä johtuneet kustannukset aiheuttivat yhdessä ylimääräisiä kustannuksia ja vaikuttivat kolmannen vuosineljänneksen tulokseen.

Lentojen myöhästymisistä aiheutuneet koneiden vuokrat, ylimääräinen polttoaine samoin kuin matkustajille tarjottu majoitus, ruoka ja juoma aiheuttivat niin ikään lisäkustannuksia. Myös Yhdysvaltojen liikenneviranomaisten viivästynyt käsittely Norwegianin tytäryhtiö Norwegian Air Internationalin lentoluvalle Yhdysvaltoihin aiheutti lisäkustannuksia. Yhtiöllä on oikeus lupaan EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Open Skies -sopimuksen perusteella.

"Myönteistä on, että olemme saaneet monia uusia asiakkaita koko reittiverkostossamme ja käyttöasteemme on vahva. Olemme vastaanottaneet useita kansainvälisiä tunnustuksia ja voittaneet jo toistamiseen Paras eurooppalainen halpalentoyhtiö -palkinnon. Samalla meillä on ollut useita haasteita muun muassa siitä syystä, että tytäryhtiömme Dublinissa ei ole saanut vielä lupaa lentää Yhdysvaltoihin. Tästä johtuen laivastomme ei ole ollut optimaalisessa käytössä. Tekniset haasteet kaukoliikenteessä ovat myös aiheuttaneet lisäkustannuksia", sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

"Nyt meillä on kuitenkin vakaampi kaukolentotoiminta ja aiempaa enemmän koneita laivastossamme. Vuosi 2015 tulee olemaan konsolidaation aikaa, jolloin kasvu ei ole yhtä suurta. Ensi vuonna lyhyen matkan laivastossamme on vain Boeing 737-800 -koneita, kun vanhemmat Boeing 737-300 -koneet poistuvat laivastostamme".