Norwegianin matkustajat lahjoittaneet jo yli 1,6 miljoonaa Norjan kruunua UNICEFille

Bjorn-Kjos-and-Bernt-Apeland-in-BanguiNorwegianin matkustajat ovat lahjoittaneet jo yli 1,6 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 175 000 euroa UNICEFin maailmanlaajuiselle lasten hyväksi tehtävälle työlle. Lentoyhtiön asiakkaat ovat tehneet lahjoituksia kesä-lokakuussa lentojen nettivarausten yhteydessä.

Lokakuussa kaikki lahjoitukset käytetään Norwegianin lentokoneen täyttämiseksi koulu- ja hätäaputarvikkeilla Syyrian pakolaislapsille Jordaniassa.

Lahjoitukset on tehnyt mahdolliseksi UNICEFin, matkailualan teknologiaratkaisuja tarjoavan Amadeuksen ja Norwegianin yhteistyö.

Norwegian ja UNICEF lentävät marraskuussa täyteen lastatun lentokoneen hätäapua ja koulutarvikkeita Oslosta Ammaniin Jordaniassa voidakseen auttaa syyrialaisia lapsia maailman toiseksi suurimmalla pakolaisleirillä Za’atarissa. Kaikki lokakuussa tehdyt lahjoitukset käytetään koneen täyttämiseksi.

"Haluan kiittää kaikkia matkustajiamme heidän sitoutumisestaan avun tarpeessa olevien lasten auttamiseksi ja kokonaisen koneen täyttämiseksi hätäavulla. Tähän mennessä keräämämme 1,6 miljoonan Norjan kruunun lahjoituksien kokonaissumma osoittaa, että pienelläkin yksittäisellä osallistumisella saavutetaan yhdessä tuloksia, joiden avulla yhä useampi lapsi saa uuden tulevaisuuden", sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

"Lahjoitusten määrä osoittaa, että Norwegianin asiakkaat ovat sitoutuneita auttamaan tehdäkseen maailmasta paremman paikan lapsille. Amadeuksen ja Norwegianin tarjoama mahdollisuus lahjoitukseen nettivarauksen yhteydessä osoittaa, että tukeminen on helpompaa silloin, kun myös lahjoituksen tekeminen on helppoa. Haluan kiittää molempia yhtiöitä ja kaikkia matkustajia heidän osallistumisestaan", sanoo Norjan UNICEFin pääsihteeri Bernt G. Apeland.

"Näin merkittävät lahjoitukset ensimmäisinä kuukausina vahvistavat kokemustamme siitä, että matkailuala ja humanitaarinen toiminta voivat saavuttaa yhdessä merkittävämpiä tuloksia kuin erikseen. Toivomme, että tämä yhteistyö inspiroi muita matkailualan kumppaneitamme tiedostamaan valtavan potentiaalin, joka voidaan saavuttaa hyödyntämällä teknologiaamme. Voimme tarjota sen maksutta heidän käyttöönsä", sanoo Amadeus IT Groupin Senior Vice President, General Counsel ja Corporate Security Tomás López Fernebrand.


Hätäapua lennetään Syyrian pakolaisille

"Teemme innolla kaiken voitavamme auttaaksemme hädässä olevia pakolaislapsia Syyriassa. Signature partnership -yhteistyömme UNICEFin kanssa tekee sen mahdolliseksi. Tarjoamme lentokoneen miehistöineen, jotta voimme kuljettaa hätäavun ja koulutarvikkeet paikan päälle. Rohkaisemme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme jatkamaan lahjoitusten tekoa", sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Myös monet Norwegianin työntekijät osallistuvat avustustyöhön – sekä avustuslennolla että muussa hätäapulennon yhteydessä tehtävässä työssä.

"Syyrian pakolaislapset ovat menettäneet kaiken. Siksi rohkaisemme kaikkia yhteistyökumppanimme Norwegianin kanssa auttamaan lentokoneen täyttämiseksi hätäaputarvikkeilla, jotka ohjataan suoraan lapsille. Yhdessä voimme varmistaa, että lapset saavat ansaitsemansa tulevaisuuden ja samalla ehkäisemme ennalta, ettei heistä tule menetettyä sukupolvea", sanoo Norjan UNICEFin pääsihteeri Bernt G. Apeland.

Lue myös: