Outokummun Kai Laitinen nousee Finavian talousjohtajaksi

Finavia_sign_2Finavia Oyj:n uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty KTM Kai Laitinen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta mennessä. Kai Laitinen työskentelee tällä hetkellä talousjohtajana (Senior Vice President, Corporate Controller) Outokumpu Oyj:ssä, jossa hän toiminut useissa talousjohdon tehtävissä vuoden 1994 jälkeen. 

”Olen tyytyväinen voidessani aloittaa Finavia Oyj:n talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Yhtiö on siirtymässä lentoasemien välisen kansainvälisen kilpailun kiristyessä uuteen kehitysvaiheeseen, kun se on käynnistänyt laajoja investointihankkeita Helsinki-Vantaalla ja keskeisillä verkostolentoasemillaan", sanoo Finavian uusi talousjohtaja Kai Laitinen.

 Finaviassa on paljon osaamista, joten yhtiöllä on erinomaiset mahdollisuudet pärjätä kansainvälisessä markkinassa myös tulevina vuosina, mikä on ensiarvoisen tärkeää lentoasemien ja lennonvarmistuksen palveluiden jatkuvuuden varmistamiseksi. Odotan innolla tulevia haasteita Suomen talouden kilpailukyvyn kannalta tärkeällä toimialalla”.

Finavian talousjohtajana vuodesta 2008 toiminut Kirsti Lehtovaara-Kolu on päättänyt siirtyä pois Finavian palveluksesta. Yhtiön vt. talousjohtajana toimii 1. huhtikuuta alkaen Kai Laitisen aloittamiseen saakka Group Controller Sari Kankkunen.  

Lue myös: